KLASSIKKO Joel Lehtonen, Putkinotko. Yhteisnide sisältää teokset Putkinotkon metsäläiset ja Putkinotkon herrastelijat. Karisto, Tallinna 2019.
Joel Lehtonen (1881–1934) ponnisti huutolaispojasta suomalaisen kirjallisuuden eliittiin. Savolaiseepos Putkinotko ilmestyi alun perin kahtena niteenä 1919–1920. Ensimmäinen osa Putkinotkon metsäläiset esittelee itäisessä Savossa Kenkkuinniemessä elävän omintakeisen viinarokarin Juutas Käkriäisen ja hänen ahkeran akkansa Rosinan. Pariskunnalla on 10-lapsinen suurperhe elätettävänään. Mökin väkeen kuuluu myös tungetteleva mummo, Juutaksen anoppi. Käkriäinen on kirjakauppias Aapeli Muttisen huvilan vouti ja vuokralainen. Muttinen on jo vuosia aiemmin luvannut antaa maapalstan Käkriäiselle, mutta lupaus on jäänyt lunastamatta. Mäkitupalainen Käkriäinen elelee välitilassa, joka ilmentää Suomen laajan torppariväestön tyytymättömyyttä yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen asemaansa. Tämä vakava pohjavire kannattelee teosta. Lopussa kajahtaa pyssynlaukaus, joka enteilee vuoden 1918 sisällissodan syttymistä. On hyvä pitää mielessä, että Lehtonen suhtautui kriittisesti kristinuskoon, sosialismiin ja nationalismiin. Häntä kiinnostivat ”intresantit, omituiset murrosajan tyypit”.
Putkinotko päättää Lehtosen savolaistrilogian. Kerran kesällä ilmestyi 1917 ja Kuolleet omenapuut vuotta myöhemmin.
Putkinotkon jumala
Juutas Käkriäinen on suomalaisen kirjallisuuden oblomov. Laiskottelija, jolla on suuria suunnitelmia; ne ovat aloittamista vaille valmiita. Käkriäisen tölli on käyttökelvoton, koska sen yhden seinän kolme alinta hirsikertaa on ollut pakko poistaa. Seinään on jäänyt aukko. Koko 13-henkinen konkkaronkka asustaa siitä syystä savusaunassa. Putkinotkon herra Muttinen on jo kauan patistanut Juutasta korjaamaan rappeutuneen mökkinsä, mutta Juutas ei saa urakkaa tehtyä. Tilanhoitokaan ei ole oikein onnistunut, mm. Muttisen rakkaat omenapuut paleltuivat talvipakkasilla. Juutas Käkriäinen saattaa olla vetelä ja saamaton, mutta hänellä on myös myrrysmiehen maagisia voimia. Käkriäinen on itseoppinut eläinten parantaja ja shamanistinen ennusmerkkien lukija, jopa Putkinotkon jumalaksi kutsuttu poppamies. Hän on fyysisesti väkevä metsämies, joka kantaa 80 kilon jauhosäkin virstojen päästä tölliinsä. Herrojen metkuihin hän suhtautuu aggressiivisen välinpitämättömästi.
Käkriäisen konkkaronkka sinnittelee Putkinotkossa myös ankaran talven keskellä. Hempeys karisee metsäläisperheen ihmisten yltä luonnonvoimien näyttäessä mahtiaan. Lehtonen ei kuitenkaan pilkkaa tai sääli yksinkertaisia kansanihmisiä, vaan kertoo lempeän ironisesti Juutaksen ja Rosinan poppoon kamppailusta karun arjen keskellä. Lasten kielenkäyttö on napakan rempseää, vaikka koulut ovat heiltä jääneet enimmäkseen käymättä. Jokainen Juutaksen ja Rosinan lapsista on nimenomaan ainutlaatuinen yksilö.
Putkinotko on yhdenpäivänromaani, joka kuvaa helteistä heinäkuun päivää Savon sydänmailla. Rosina lähtee asioille Savonlinnaan mm. ostamaan apteekista kolotiita ja korpinrasvaa. Juutas suunnittelee viinanpolton aloittamista vaatimattoman elintason kohottamiseksi. Kirjan lopussa Juutas tovereineen asettaa viinapadan kätköpaikkaan.
Putkinotkon herrastelija
Putkinotkosta väitellyt Pekka Tarkka nimeää kirjan tyylilajiksi runollisen realismin. Runollista ilmaisua Lehtonen käyttää erityisesti luontokuvauksissaan. Putkinotko on ylistyslaulu savolaisen suvimaiseman kauneudelle. Toisen osan nimi on Putkinotkon herrastelijat, jossa kirjakauppias Muttinen tekee tarkastusmatkan tiluksilleen. Kirjamies viettää kesälomansa Putkinotkossa. Talvella hän asuu läheisessä pikkukaupungissa, Savonlinnassa. Muttinen on Lehtosen jonkinlainen omakuva. Muttinen on kansan parista vaurauteen kohonnut tolstoilainen idealisti ja epikurolainen hedonisti. Putkinotkon herran seuralaisena on nuori Lyygia, joka haluaisi kiihkeästi oman lapsen. Pessimistinen Muttinen ei halua virallistaa suhdetta eikä siittää jälkeläisiä pahaan maailmaan. Hän on katkeroitunut pasifisti, jonka maailma alkaa osoittaa luhistumisen merkkejä. Muttinen haluaisi luovuttaa metsätuvan omistusoikeuden Käkriäiselle, mutta ei saa kontrahtia muutetuksi. Omalla tavallaan saamaton on Putkinotkon herrastelijakin.
Idylli ja takapajula
Putkinotko on samalla kertaa idylli ja takapajula. Parasta kirjassa on juureva, elämää tulviva kansankuvaus ja Suomen luonnon impressionistinen kuvailu. Joel Lehtonen tunsi Putkinotkon omakohtaisesti. Hän omisti Inhan tilan Säämingin kunnassa vuosina 1905–1922. Tila oli kooltaan 30 hehtaaria, josta kahdeksan oli viljelysmaata ja loput metsää. Tilalla asui Lehtosen velipuoli Aleksander Muhonen suurperheensä kanssa. Kirjailija vietti kesiään Inhassa. Sääminki liitettiin Savonlinnan kaupunkiin vuonna 1973. Putkinotkossa on nykyään Joel Lehtoselle omistettu museo, jota ylläpitää kirjailijan nimikkoseura.
Putkinotkon juhlapainoksen esipuheen on kirjoittanut kirjailija Juha Hurme. Hän nimeää Putkinotkon kirjallisuutemme sakeaksi mestariteokseksi. Kouriintuntuva todellisuus heijastuu Lehtosen verrattoman kesäklassikon jokaiselta sivulta.
Teksti: Harri Päiväsaari
28.7.2023
Lähteenä käytetty lisäksi: Pekka Tarkka, Putkinotkon tausta. Joel Lehtosen henkilöt 1901–1923. Otava, Keuruu 1977.