KIRJAT: Ira Nadel, Philip Roth. A Counterlife. Oxford University Press 2021, 546 sivua.

Philip Roth (1933–2018) hämmästeli komean kirjailijanuransa iltahämärässä, että ihmisen kyvykkyys ja saavutukset mitataan lopullisesti vasta elämäkerrallisen inkvisition tulessa. ”Sananiekka, ikänsä tarinoita kertonut mies, muistetaan kuolemansa jälkeen, jos muistetaan, hänestä kerrotusta tarinasta, omasta piilevästä alhaisuudestaan, joka on paljastettu ja kuvattu tinkimättömän avomielisesti, kirkkaasti, itsevarmasti, arkaluontoiset moraalikysymykset asiaankuuluvalla vakavuudella käsitellen, unohtamatta kokonaan mielihyvääkään.” Näin pohdiskelee Rothin alter ego Nathan Zuckerman teoksessa Haamu poistuu (2008, suom. Arto Schroderus).

Roth tunnustikin ystävälleen Benjamin Taylorille pelkäävänsä vain kahta asiaa, kuolemaa ja tulevan elämäkertansa kirjoittajaa. Rothin kuolemasta on kulunut pian viisi vuotta, ja elämäkertoja on ilmestynyt jo useampia. The New Yorker -aikakauslehden toimittaja Claudia Roth Pierpontin Roth Unbound ehti ilmestyä Rothin 80-vuotispäiväksi 2013. Se on lähinnä ystävällistä jutustelua mestarin teosten äärellä. Eniten kohua on herättänyt Blake Baileyn kirja Rothista. Useat naiset ovat nimittäin syyttäneet Baileytä ahdistelusta ja epäasiallisesta käytöksestä. Myös Philip Rothia monet ovat kritisoineet suoranaisesta naisvihasta. Roth valitsi itse Baileyn biografiansa kirjoittajaksi. ”Sinun ei tarvitse rehabilitoida minua, teet minusta vain kiinnostavan”, Roth ohjeisti. Baileyn kirjasta tulikin eräänlainen Rothin puolustuspuhe. Kirjallinen analyysi Baileyllä jää ikävä kyllä Rothin naisjuttujen varjoon.

Kolmannen polven amerikkalainen

Sen sijaan kanadalainen kirjallisuuden professori Ira Nadel ei saanut Philip Rothin hyväksyntää kirjalleen. Philip Roth. A Counterlife on perusteellinen kirjallisuustieteellinen Rothin tuotannon läpiluotaus. Nadel on tietoinen Rothin metatason kirjallisista harhautusliikkeistä. Hän riisuu Rothin naamiot, joiden alta paljastuu ristiriitainen, olevan sattumanvaraisuudesta alati hämmentynyt kirjailija.

Nadalin mukaan nuori Philip Roth oli tyypillinen keskiluokkainen ”Jewish good boy”. Roth syntyi Newarkissa, New Jerseyssä, 19.3.1933. Temperamenttinen isä Herman oli vakuutusmyyjä ja äiti Bess tarmokas ja energinen kodin hengetär perheen kahdelle pojalle, Sandylle (1927–2009) ja Philipille. Molemmat vanhemmat olivat toisen polven amerikkalaisia. Äidin suku oli peräisin Kiovasta ja isän Puolan Galitsiasta. Philip Rothia on kuvattu jopa Newarkin Marcel Proustiksi, mutta hän lähti kotiseudultaan jo 18-vuotiaana opiskelemaan Bucknellin yliopistoon. Aluksi Roth opiskeli oikeustiedettä, mutta nopeasti ala vaihtui englantiin ja kirjallisuuteen.

Kuohuva 60-luku

Jo esikoisteos Goodbye, Columbus palkittiin ilmestyessään vuonna 1960 National Book Awardilla. Novellien kuva juutalaisista ei kuitenkaan miellyttänyt puhdasoppisia juutalaisia. Tästä tuli yksi Rothin uran pohjavire, hän taisteli puritanismia vastaan ja yksilönvapauden puolesta.

Varsinaisen kirjasodan synnytti Portnoyn tauti (1969). Kafkan Metamorfoosien vaikutuksesta Roth pohti siinä syyllisyyden ja seksuaalisuuden teemoja. Freud ja psykoanalyysi ovat kirjassa näkyvästi esillä. Portnoyn tauti oli Rothin uran harvoja bestsellereitä. Menestyksen ja kohun seurauksena Roth muutti maaseudulle Connecticutiin, josta hän oli 1700-luvulla rakennetun kartanon.

Ira Nadel on kokenut kirjallisuustieteilijä. Hän on kirjoittanut mm. Leonard Cohenin, David Mametin, Tom Stoppardin ja Leon Urisin elämäkerrat. Nadel selvittää Rothin persoonan arvoitusta mm seuraavien teemojen kautta: epävarmuus ja turvattomuus; turhautuminen ja viha; elämän aiheuttamat pettymykset; amerikanjuutalainen identiteetti; ikääntymisen myötä rapistuva terveys ja kuoleman lähestyminen; Rothin kirjallisen tyylin kehittyminen mm. seksuaalisuuden ja minuuden dilemmojen ympärille; naisten rooli kirjailijan elämässä; Roth ja politiikka. ”Kerronnallinen fokus on Rothin psykologisissa kokemuksissa alkaen hänen perheestään ja nuoruudestaan sekä kuinka nuo kokemukset muotoilivat hänen kirjallista elämäänsä”, Nadel tähdentää.

Suuria pettymyksiä

Nadelin mukaan Philip Roth koki 85-vuotisen elämänsä aikana suuren pettymyksen noin 10 vuoden välein. Ensimmäiset liittyivät äitisuhteeseen, ja lapsen luonnolliseen kapinointiin vanhempien auktoriteettia vastaan. Dominoivan äidin aiheuttamia traumoja käydään läpi tri Kleinschmidtin sohvalla Portnoyn taudissa. Lukuisat naissuhteet ei-juutalaisten kanssa olivat nuoren Rothin irtiotto tutun turvallisesta, keskiluokkaisesta juutalaislähiön henkisestä pakkopaidasta. Hän petti ja tuli usein petetyksi itsekin. Raskain isku oli epäluotettavan Maggie Martinson Williamsin raskauden kömpelö lavastusyritys. Se päätti Rothin ensimmäisen avioliiton eroon 1962.

Nadel korostaa, että Rothin naissuhteita leimaa toistuva kaava; Rothin tarve pelastaa häntä itseään nuorempi haavoittuvaisessa asemassa oleva nainen, joka usein oli kasvanut ilman isää. Kun suhde vakavoitui ja alettiin puhua lapsien hankkimisesta, Roth panikoitui ja päätti suhteen. Nadelin mukaan Roth halusi pitää kiinni itsenäisyydestään loppuun asti. Vakavin paikka oli noin parikymmenvuotisen suhteen näyttelijä Claire Blomin kanssa päättyminen riitaiseen avioeroon vuonna 1993.  

Roth vaihtoi usein myös kustantajaa ja kustannustoimittajaa. Kaikissa ihmissuhteissaan Roth oli pitkävihainen mies. Nadelin mukaan joillekin Roth kosti jopa haudan takaa.

Poliittinen Roth

Rothin nuoruudessa Amerikka kuohui. Senaattori Joe McCarthyn kommunistivainot kävivät kuumina 1950-luvulla. Kylmän sodan kuumia taisteluja olivat Korean sota ja Vietnamin sota. Jälkimmäinen herätti Rothin protestihengen. Erityisen vastenmielinen hänen mielestään oli tekopyhä republikaanipresidentti Richard Nixon, joka vastusti aborttia, mutta ylisti My Lain verilöylyn tekijöitä sankareiksi.

”Satiiri on moraalista raivoa komiikan muotoon siirrettynä, kuten elegia on surua muuntuneena runolliseksi taiteeksi”, Roth sanoi vuonna 1973 kirjoitettuaan hurjan satiirin Nixonista, Meidän jengi.

1970-luvulla Roth matkusti naisystävänsä Barbara Sproulin kanssa Kafkan jäljille Prahaan. Roth ryhtyi matkan jälkeen tukemaan itäblokin vainottuja kirjailijoita. Mm. Vaclav Havel ja Milan Kundera olivat Rothin hyviä ystäviä. Rothin ja Kunderan suorasukainen suhtautuminen seksuaalisuuteen näkyi myös molempien miesten tuotannossa.

Rapistuva terveys

Rothille 70-luku oli jälkikäteen katsottuna kuin Kadonnut Atlantis, kulta-aika, johon ei enää ollut paluuta. 80-luku oli menetysten vuosikymmen – äiti Bess kuoli sydänkohtaukseen 1981 ja isä Herman aivokasvaimeen 1989. Ambivalentista isäsuhteesta kertoo Rothin teos Patrimony.

Myös Philip Rothin oma terveys alkoi reistailla 80-luvulla. Selkää särki, masennus ja lääkeriippuvuus aiheuttivat hankaluuksia ja sydänvaivat yleistyivät. Rothille tehtiin ohitusleikkaus, joka paransi huomattavasti miehen elämänlaatua. Mielestäni hänen paras teoksensa Käänteiselämää ilmestyi vaikeuksien keskellä 1986. Se on häkellyttävän upea postmoderni romaani, jossa tarina muljahtaa viisi kertaa eri asentoon. Ilmeisesti Rothilla oli mielessään Mooseksen viisi kirjaa kerrontaa jäsentäessään.

90-luvulta alkoikin uusi nousu. Toraisa liitto Claire Bloomin kanssa päättyi 1993. Saman vuonna ilmestyi Operation Shylock, jonka perusajatuksena on käänteinen diaspora. Israelin laittomiin siirtokuntiin muuttaneiden juutalaisten tulisi palata Eurooppaan. Muuten edessä on uusi holokausti, jonka tekevät tällä kertaa vihaiset arabit. Kirjassa seikkailee jopa Rothin kaksoisolento, josta on tullut äsken mainitun diasporasmin markkinamies.

Rothin oma suosikkiteos oli Sabbath´s Theater. Sen päähenkilö on nukketeatterimies Mickey Sabbath, jonka elämä uhkaa suistua raiteiltaan. Kirjasta tuli vielä räävittömämpi kuin moralistit suututtaneesta Portnoyn taudista. Roth sanoi, että hän nautti suunnattomasti kirjoittaessaan täysin vailla minkäänlaisia pidäkkeitä.

Amerikkalainen pastoraali

Nadel huomauttaa, että Roth eli Flaubertin oppien mukaan: ole säännöllinen ja järjestelmällinen yksityiselämässäsi, niin voit olla kiihkeä ja omaperäinen työssäsi. Rothin loppuveto on ällistyttävä; 1990-luvun puolivälistä teoksia putkahti ulos yhteensä 10. Niiden joukossa on myös kohtuulliseen myyntimenestykseen yltäneitä kirjoja, kuten Salaliitto Amerikkaa vastaan (2004).

Jos Mickey Sabbathista oli vaikea löytää mitään ihanteellista, niin Amerik­kalaisen pastoraalin (1997) päähenkilö on kaikin tavoin esikuvallinen Svede Levov, mies, joka yrittää parhaansa vastuun­tuntoisena puolisona, isänä ja nahkahansikkaita valmistavan perintöyrityksen johtajana. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin 1960-luvulle. Roth käsittelee maata ravistelevaa vuosikymmentä ihanteellisen ydinperheen kautta, jossa tytär kaikesta huolimatta radikalisoituu ja ryhtyy terroristiksi. Vietnamin sodan vastustaminen vetää änkyttävän tyttären Merryn mielenterveyden häiriöihin ja terroritekojen tappavaan noidankehään. Myös kuvankaunis vaimo Dawn jättää lopulta miehensä Sveden. Idylli on murskana.

”Ihminen luulee suojelevansa perhettään, vaikkei pysty suojelemaan edes itseään”, Roth kirjoittaa.

”Eläminen on ihmisen ymmärtämistä väärin, ihmisen ymmärtämistä väärin kerta toisensa jälkeen ja muutama kerta vielä senkin jälkeen, aina vaan uudestaan”, Roth toteaa.

Presidentti Bill Clintonin seksiskandaali Valkoisen talon harjoittelija Monica Lewinskyn kanssa innoitti Rothin kirjoittamaan yhden upeimmista teoksistaan Ihmisen tahra (2000). Kirjan päähenkilö on Coleman Silk, arvostettu klassisten kielten professori pienessä yliopistossa.

Hän hairahtuu kysymään ääneen, onko paria luentoja välttelevää opiskelijaa oikeasti olemassa, ja kutsuu heitä ”kummituksiksi” (”Do they exist or are they spooks?”).

Lintsarit ovat mustia opiskelijoita, mitä Silk ei tiedä. Hänen käyttämänsä sana tulkitaan rasistiseksi herjaksi. Paljastuu vielä Silkin suhde luku- ja kirjoitustaidottomaan siivoojaan, jonka kanssa hän aloittaa kohtalokkaan pakomatkan.

Silk on itsekin musta, tosin suhteellisen vaaleaihoinen. Edetäkseen akateemisella uralla hän on aikuisikänsä esiintynyt valkoisena, juutalaisena. Hän on pimittänyt syntyperänsä myös omilta lapsiltaan. Onko kaikki vain petosta?

Ihmisen tahrassa Roth ennakoi amerikkalaisen yhteiskunnan polarisoitumista. Myös populismin yleistyminen politiikassa sekä identiteettipolitiikan nousu olivat jo nähtävissä Clintonin aikana.

Minimalismia Jerseyn tyyliin

Claire Bloom syytti Rothia elämäkertateoksessaan Leaving a Doll´s House, että Roth oli tunnevammainen kontrollifriikki. Rothin vastaveto oli Mieheni oli kommunisti, jossa eräs henkilöhahmoista, tyttäreensä sairaalloisesti kiintynyt Eva Frame on kuin ilmetty Claire Bloom.

Kriitikko George Plimpton kutsui Rothin loppukauden ilmaisukieltä nimellä ’Jersey Style’. Tyylin elementit Roth oppi isältään. Siinä vältetään jargonia ja kiertoilmaisuja, retoriikka on iskevää, reportterimaista. Nadelin mukaan Rothin Nemesis-kvartetin lakoninen tyyli kuvaa hänen psyykkistä rappeutumistaan. Huutaminen, tapa, jolla juutalaiset ajattelevat, se vain loppui. Roth lopetti kirjoittamisen vuonna 2010, koska kirjoittamisen kipinä oli sammunut. Jäljelle jäi 31 teosta, jotka kaikki on julkaistu arvotetutussa Library of America -sarjassa.

Suosittelen Ira Nadelin paksua ja seikkaperäistä Philip Roth -elämäkertaa ennen kaikkea niille lukijoille, jotka haluavat tutustua Rothin tuotannon teemoihin ja taustatekijöihin. Myös Rothin yksityiselämän ristiaallokot Nadel käy tunnollisesti läpi. Hieno lukukokemus. Kunpa tällaisia teoksia vielä suomennettaisiin, mutta se taitaa olla turha toivo.

Teksti: Harri Päiväsaari

19.3.2023

Sisyfoksen tilityksiä