KIRJAT Timo R. Stewart, Luvatun maan lumo. Israelin kristityt ystävät Suomessa. Gaudeamus 2022, 365 sivua.
Kesäkuun 7. päivänä 1967 Israelin joukot valtasivat Temppelivuoren ja itkumuurina tunnetun Länsimuurin ympäristön Itä-Jerusalemissa. Kuuden päivän sota kääntyi nopeasti Israelin voitoksi. Diasporan ja pogromien pitkinä vuosisatoina ylläpidetty toive Jerusalemin valloittamisesta oli toteutunut. Israelin ystävät myös täällä Suomessa näkivät Raamatun pyhien paikkojen vapautumisessa jumalalallista johdatusta. Oma usko sai vahvistusta Israelin tapahtumista. Suomalaisen aikakauslehden Kristityn pääkirjoituksessa tapahtumaa luonnehdittiin näin: ”Kun kuulin radiosta, että vanhaa Jerusalemia eivät enää hallitse pakanat, vaan Israelin sotilaat ovat valloittaneet oman kaupunkinsa takaisin, jotain värähti sisimmässäni, ja yksin kun olin, polvilleni lankesin, kyyneleet vierähtivät silmistäni ja taivas tuntui laskeutuvan kohdallani alas.”
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart kertoo Israelin kristityistä ystävistä Suomessa kirjassaan Luvatun maan lumo. Teos oli tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana 2022.
Ennen kaikkea herätyskristillisten suuntausten kannattajat ovat kokeneet voimakasta yhteyttä juutalaisiin ja Israelin valtioon. Sen sijaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ollut kannanotoissaan varsin kriittinen ja mm. puolustanut palestiinalaisten ihmisoikeuksia. Israelin asema miehitysvaltiona on kiistanalainen.
Mielikuvien tekstuaalisuus
Suomalaisten käsitys Israelin valtiosta on pitkän ajan kuluessa kietoutunut näkemyksiin Raamatusta, Raamatun maista, juutalaisuudesta ja Jumalan toiminnasta maailmassa. Stewart selittää kirjassaan Luvatun maan lumo, miksi monet suomalaiset ovat olleet niin kiinnostuneita täällä suhteellisen tuntemattomasta liikkeestä, sionismista. Stewartin laaja, hänen omaan väitöskirjaansa pohjautuva aineisto keskittyy kuvaamaan kristillistä sionismia. Varsinkin herätysliikkeiden piirissä on korostettu kohtalonyhteyttä Israelin ja Suomen historian ja nykyajan välillä. Suomalaiset ja Israelin juutalaiset on nähty Jumalalle uskollisina kansoina, joiden karu kotimaa on saatu ankaralla työllä kukoistamaan alituisesta ulkoisesta uhkasta huolimatta. Lippukin on molemmilla sinivalkoinen. Satojatuhansia suomalaisia on myös matkustanut paikan päälle Israeliin pyhiä nähtävyyksiä tutkimaan. Pyhiinvaeltajien mielikuvituksessa Palestiina oli ikään kuin viides evankeliumi, kuten historioitsija Ernst Renan asiaa osuvasti luonnehti.
Balfourin julistus
Balfourin julistus vuodelta 1917 lupasi juutalaisille kansallisen kodin Palestiinassa. Todellinen Englannin motiivi oli kuitenkin Yhdysvaltain juutalaisväestön tuki Saksaa vastaan käydylle maailmansodalle. Yhdysvallat liittyi sotaan huhtikuussa 1917. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Palestiinasta tuli brittien mandaatti. Arabit olivat asuneet Palestiinassa yhtäjaksoisesti noin 1300 vuotta. Alueen väestöstä noin 670 000 oli arabeja, juutalaisia noin 55 000. Englantilaisen Palestiinan aika kesti noin 30 vuotta. YK:n yleiskokous hyväksyi 29.11.1947 Palestiinan jakoehdotuksen. Sitä kannattivat sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto.
Suomalainen Israel-harrastus
”Miten selittää 1950–1960 -luvuilla vauhtiin päässeen vireän suomalaisen Israel-harrastuksen”, Timo R. Stewart kysyy.
Israelin valtion synty toukokuussa 1948 nähtiin Suomen kristillisissä piireissä Raamatun ennustusten toteutumisena erityisesti kristillissionistisissa piireissä. Sen lisäksi työväenpuolueen hallitsema Israel kibbutseineen kaikkineen vetosi erityisesti sosialidemokraatteihin. Stewart huomauttaakin moneen kertaan, kuinka suomalaisten Israel-harrastuksessa uskonto todellakin on poliittista.
Suomi-Israel -yhdistys perustettiin vuonna 1954 vauhdittamaan maiden taloudellista yhteistyötä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi nimitettiin Alkon pääjohtaja ja eduskunnan puhemies K-A. Fagerholm. Se että Fagerholm ei kuulunut kirkkoon, korosti yhdistyksen sekulaaria luonnetta. Myöhemmin yhdistyksessä vaikutti Fagerholmin puoluetoveri Arvo Salo. Israel tuki yhdistyksen toimintaa, mutta suomalaisten jäsenten määrä jäi vähäiseksi.
Sen sijaan kristillinen Israel-harrastus kasvoi huomattavan suureksi 1950-luvulta alkaen. Esim. Suomen Karmel-yhdistyksen tunnukseksi otettiin: ”Israelin ja Raamatun puolesta”. Suomen Karmel-yhdistys oli myös mahdollisesti ensimmäinen järjestö maailmassa, joka lähetti järjestelmällisesti ei-juutalaisia ryhmiä kibbutseihin.
”Kiinnostus Israelin valtioon maustoikin helluntailaisten ja vapaakirkollisten lisäksi etenkin 1960-luvulla viidentenä herätysliikkeenä tunnetun evankelis-luterilaisen herätyskristillisyyden julkaisuja. Teologisesti konservatiivinen ja evankelioimista painottanut viidesläisyys ryhmittyi etenkin Urho Muroman perustaman Evankelisluterilaisen Sisälähetyssäätiön ja Kauniaisissa toimivan Suomen Raamattuopiston ympärille, mutta siihen laskettiin kuuluviksi myös kansan Raamattuseura Sana-lehtineen, vuonna 1964 perustetut Suomen Evankelis-luterilainen Ylioppilaslähetys ja Suomen Evankelis-luterilainen Nuorisolähetys ja Lapsilähetys, joita yhdisti Uusi Tie -lehti, sekä vuonna 1967 perustettu Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys. Viimeksi mainittu muodostui myös merkittäväksi tukiryhmäksi vuonna 1958 perustetulle Suomen Kristilliselle Liitolle, joka sai ensimmäisen jäsenensä eduskuntaan vuonna 1970”, Timo R. Stewart kirjoittaa.
Yksi herätyskristillisistä yhdistyksistä on Israelin Ystävät ry: ”Israelin kansalla on Jumalan takaama oikeus jakamattomaan Israelin maahan Lähi-idässä; sellaista todistusta ei mikään muu kansa maan päällä pysty esittämään.”
Suomen Lähetysseuran Risto Santala julisti vuonna 1955, että ”on aivan selvää, että Raamattu täyttyy tämän päivän juutalaisten kotiinpaluussa maahan, mikä on kerran heille luvattu”. Lähetysseurassa esim. vuonna 1964 torjuttiin kanta, että ”Israel ilman Kristustakin kuuluu kirkkoon”.
Lähetystyö vastatuulessa
Israelin valtio oli itsenäisyysjulistuksessaan taannut uskonvapauden ja se antoi lähetysjärjestöjen toimia melko vapaasti. Stewart korostaa, että yleinen mielipide Israelissa oli lähetystyötä vastaan. Erityisesti ultraortodoksijuutalaiset eli haredit vastustivat Suomen lähetysseuran käännytystoimintaa. Haredit korostivat oikeaoppista juutalaisuutta. He näkivät, että juutalaisten maallistuminen 1800-1900 -luvulla oli vetänyt Jumalan vihan heidän päälleen. Holokaustin uhreista suuri osa oli juuri Itä-Euroopan shtetl-juutalaisia. Neuvostoliitto salli osittain jo kylmän sodan aikana juutalaisten muuttaa Israeliin. Kristillinen lähetystyö Israelissa koettiin loukkaavaksi.
Israelin ulkoministeriön mukaan vuosina 1948–1967 noin 200 juutalaista kääntyi kristinuskoon.
”Yleisesti tiedetään Israelin kansasta ainakin se, että se on valittu kansa ja että se jotenkin liittyy lopunaikojen tapahtumiin”, kirjoitti Kansan Raamattuseuran julkaisema Sana joulun alla 1963.
Uusi ja vanha Israel
Kiliastiset vaikutteet tulivat Suomeen lähinnä Saksan protestanttien suunnalta. Herätyskristillisessä juutalaiskeskeisessä profetiassa Israelin valtion synty täytti ensimmäisen eskatologisen prinsiipin, koska ennen lopun ajan tapahtumia juutalaisten tuli muuttaa Luvattuun maahan. Seuraavaksi juutalaisten tuli kollektiivisesti ottaa vastaan Jeesus messiaana. Teologisen dogmatiikan professorin Osmo Tiililän mukaan kristillinen seurakunta oli Uusi Israel, eikä vanhan Israelin jäsenillä ollut muuta tietä pelastukseen kuin Jeesus. Jopa holokaustin Tiililä näki Jumalan tuomiona. ”Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle! (Matt. 27:25, UT 1938)
Vuoden 1967 ja 1973 sodat olivat tietynlainen vedenjakaja. 1970-luvulta Israelin kovat otteet ovat herättäneet kritiikkiä maailmalla. Kylmän sodan aikana Yhdysvallan tuki Israelia ja Neuvostoliitto arabeja. Suomessa Lähi-idän konfliktien jakolinja oli samantyyppinen; konservatiivit ilmaisivat tukensa Israelille ja vasemmisto palestiinalaisille.
Arkkipiispa Martti Simojoki muistutti puheessaan 1973, että arabivastaisuus oli samanlainen synti kuin juutalaisvastaisuuskin. Hän varoittikin kristittyjä tulkitsemasta Lähi-idän sotaa Raamatun avulla.
Kristillisen sionismin perintö
Stewart osoittaa, että suomalaisten kristittyjen juutalaisten käännyttämisinto hiipui 1970-luvulla. Tulokset jäivät vaatimattomiksi. Sen sijaan suomalaisiin tarttui kristillinen sionismi. Toistakymmentä järjestöä koottiin yhteen kertomaan oikeaa tietoa Luvatusta maasta suomalaisille kristityille. Valtamedian koettiin 1970-luvulla ottaneen Israelin silmätikukseen. Jopa presidentti Kekkonen arvosteli Israelin militarismia joulukuussa 1973. Palestiinan kohtalo oli Kekkosen mukaan ”häpeäpilkku YK:n historiassa”.
Suomalaiset kristilliset Israel-järjestöt jatkavat edelleen toimintaansa. Kibbutseille ei enää juuri matkusteta, mutta edelleen lukuisat suomalaiset lähtevät pyhiinvaellukselle Luvattuun maahan. Kristillisen sionismin perintö näkyy Israelin toimien puolustamisena raamatullisilla argumenteilla. Raamatun kautta muodostunut suhde kestää Stewartin mukaan myös historian yllättävät käänteet, sillä jos Jumala toimii historiassa, on kaikella tapahtuneella syynsä.
Teksti: Harri Päiväsaari
Kuva: Heikki Rönkkö. Muokattu Ragnhild Sellénin postikorttina julkaistusta teoksesta ”Suomi-neito seisoo kalliolla ja kohottaa siniristilippua”. Axel Eliassons Konstförlag, 1905).
16.4.2023