ESSEE
Ei koskaan yksin, ohjaus Klaus Härö, 85 min.
Klaus Härön uutuuselokuvan Ei koskaan yksin pääosassa on Abraham Stiller (1885–1972). Stiller (roolissa Ville Virtanen) pitää Helsingissä Bulevardilla vaatehtimoa yhdessä vaimonsa Veran (Nina Hukkinen) kanssa. Eletään välirauhan aikaa. Suomesta etsii turvaa joukko Hitlerin vainoja pakenevia juutalaisia. Stillerit työllistävät pakolaisista avioparin Georg (Rony Herman) ja Janka Kollmannin (Naemi Latzer). Pariskunnalle syntyy Helsingissä poika Franz. Abraham Stiller vakuuttaa Kollmanneille, että Suomi on juutalaisille turvallinen maa. Tositapahtumiin perustuvan elokuvan ensi-ilta oli 17.1.2025. Filmi perustuu toimittaja Rony Smolarin kirjaan Setä Stiller. Se ilmestyi vuonna 2003.
Hitlerin noustua valtaan tammikuussa 1933, Kolmannessa valtakunnassa alettiin vainota juutalaisia. Elokuun 12. päivänä 1938 Helsingin satamaan saapui vuorolaiva Ariadne. Sen mukana tulleet 55 juutalaispakolaista päästettiin maihin vasta kun Suomen juutalaiset seurakunnat ottivat vastatakseen heidän ylläpidostaan. Tätä vaati sisäasianministeri Urho Kekkonen. Joitakin päiviä myöhemmin Ariadnella pyrki Helsinkiin suurempi pakolaismäärä, mutta heidät käännytettiin tylysti takaisin merelle. Yhteensä juutalaispakolaisia Suomeen saapui noin 500, joista 350 oli kesään 1941 mennessä jatkanut matkaansa muualle.
Natsi-Saksan kanssasotija
Kesällä 1941 syttyi jatkosota, jossa Suomi taisteli Saksan rinnalla. Suomen suhtautuminen juutalaisiin oli pakko arvioida uudelleen.
Härön elokuvassa Valtiollisen poliisin (Valpo) antisemitistinen päällikkö Arno Anthoni (Kari Hietalahti) kohtaa Berliinissä kollegansa Heinrich Müllerin, joka tapailee pianolla Sibeliuksen Valse tristeä. Tapaaminen, jonka tarkoituksena oli Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisien yhteistoiminnan tiivistäminen, järjestyi vain pari kuukautta Wannseen konferenssin jälkeen. Elokuvassa Anthoni esittelee listaa Suomen juutalaisista. Müller kysyy, milloin aiotte luovuttaa heidät meille. Suomen hallitus ei suostu luovuttamaan Suomen omia juutalaisia, mutta juutalaispakolaisia voidaan Valpon aloitteesta luovuttaa ”pelkkänä poliisitoimena”. Asiaa ajaa jatkosodan aikainen sisäministeri Toivo Horelli. Saksalaissuuntauksen miehiin lukeutui myös ulkoministeri Rolf Witting. Vastavoimana toimii ennen kaikkea SDP:n voimamies, valtiovarainministeri Väinö Tanner (Hannu-Pekka Björkman). Tanner todella sai lykättyä luovutuksia muutamilla päivillä eteenpäin.
Anthoni toteaa elokuvassa, että suomalaiset alkavat pian näyttää hölmöiltä saksalaisten silmissä, jollei suhtautuminen juutalaispakolaisiin muutu. Maaliskuussa 1942 noin 40 juutalaispakolaista lähetettiinkin Sallan Ala-Kurttiin linnoitustöihin ja sieltä edelleen Kemijärvelle ratatöihin. Härön elokuvassa Abraham Stiller vierailee juutalaismiesten luona Lapissa ja pitää rukoushetken. Stiller pelastuu saksalaissotilaiden uhkailulta ministeri Tannerin lupalapun avulla.
Poliittinen ilmapiiri kiristyi, kun SS-Reichsführer Heinrich Himmler vieraili Suomessa heinä-elokuussa 1942. Suomen pääministeri J.W. Rangell sai vakuuttettua Himmlerille, ettei Suomessa ole juutalaiskysymystä. Suomen juutalaisilla oli sodan aikana samat kansalaisoikeudet kuin kaikilla muillakin suomalaisilla. Siihen se solidaarisuus sitten loppuukin.
Kahdeksan Itävallan juutalaista pakolaista luovutettiin Tallinnan Gestapolle 6.11.1942. Heidät vietiin Auschwitzin tuhoamisleirille. Kollmannin perheestä vain isä Georg selvisi hengissä. Janka ja Franz murhattiin Auschwitzissä 1943. Myös muut luovutetut kuolivat Holokaustin uhreina.
Moraalisia tappioita
Härön elokuva tapahtuu kahdella aikatasolla. Nuori toimittaja (Satu-Tuuli Karhu) haastattelee 1970-luvun alussa vanhaa Abraham Stilleriä jatkosodan kipeistä tapahtumista. Esikuvana lienee tässä Elina Suominen (nykyisin Elina Sana), joka kirjoitti Suomen luovuttamista juutalaispakolaisista kirjan Kuoleman laiva s/s Hohenhörn. Se ilmestyi vuonna 1979. Elina Sana palkittiin Tieto-Finlandialla teoksesta Luovutetut vuonna 2003. Kirja käsitteli Suomen ihmisluovutuksia Gestapolle. Elina Sana myös haastatteli lääkäri Georg Kollmannia Israelissa 11.2.1979.
Ei koskaan yksin on elokuva ihmisoikeustaistelija Abraham Stilleristä. Hän oli Suomen parintuhannen juutalaisen yhteisön johtohahmo sota-aikana. Stiller teki kaikkensa Kollmannien luovutuksen estämiseksi. Siinä hän epäonnistui. Hän kantoi loppuun saakka syyllisyyden raskasta taakkaa. Härön elokuvassa Georg Kollmann antaa Stillerille anteeksi. Myös nuori toimittaja vakuuttaa Stillerille, että pahemminkin olisi voinut käydä. Saksalaisten kanssa veljeily olisi voinut johtaa myös Suomen oman juutalaisyhteisön tuhoutumiseen. Abraham Stillerin nostama moraalinen metakka kuitenkin suojeli Suomen juutalaisia. Liittoutuneiden saama yliote sodassa sai suomalaiset ottamaan etäisyyttä Saksaan. Tähän tarkoitukseen luotiin erillissotateesi. Suomea ja Saksaa yhdisti vain yhteinen vihollinen, Neuvostoliitto. Muuten Suomen sodanpäämääränä oli vain itsenäisyytemme säilyttäminen. Ei koskaan yksin muistuttaa, että myös Suomella oli oma osansa Holokaustin synkässä historiassa.
Teksti: Harri Päiväsaari
Holokaustin uhrien muistopäivänä 27.1.2025
Kuva: Ville Virtanen Abraham Stillerin roolissa Klaus Härön elokuvassa Ei koskaan yksin (Suomi, Itävalta, Viro 2024).