Esseitä amerikanjuutalaisesta kirjallisuudesta osa 1: Philip Roth (1933-2018)

Miehiä hermoromahduksen partaalla

On elettävä sellainen elämä, että siitä syntyy kirjailija, sanoi Erno Paasilinna (1935-2000) esseekokoelmassaan Yksinäisyys ja uhma (1985). “Ensiksi kirjailijan on hyväksyttävä se, ettei hän voi olla kukaan toinen”, Paasilinna tiivistää.

 

Mutta kuka on tuo minä, joka ei voi olla kukaan toinen? Jo empiristifilosofi David Hume totesi, ettei minuus ole mikään kiinteä substanssi vaan jatkuvasti muuttuva prosessi. Oikeastaan mikään muu ei olekaan varma, kuin nykyiset mentaaliset tilani. Näinhän mietiskeli jo uuden ajan filosofian perustaja, ranskalainen René Descartes.

Tarkastelen tässä esseessä Philip Rothin tuotantoa ja identiteettiä neljän kiintopisteen kautta. Ne ovat: mieheksi kasvaminen, juutalaisuus, Amerikka ja olemisen mielekkyys.

Philip 2BRoth 2Bfoto | Sisyfoksen tilityksiä

“Memories of the past are not memories of facts but memories of your imaginings of the facts.”
Philip Roth, The Facts, s. 8.

1. Mieheksikin tullaan

Amerikkalainen kirjailija Philip Roth (1933-2018) löysi oman kirjailijan kutsumuksensa jo nuorena Newarkin Weequahicin juutalaislähiössä New Jerseyssä, josta oli vain lyhyt matka New Yorkiin. Hän käytti koko uransa ajan itseään ja läheisiään teostensa materiaalina. Inspiraation lähteinä kirjailijan oman identiteetin ja hänen ihmissuhteidensa pohdiskelut tuntuivat loputtomilta.

Lukijan on silti syytä pitää varansa; usein käy niin, ettei oikein tiedä, onko kyseessä fakta vai fiktio. Esimerkistä käy Miehen muotokuva (My Life as a Man, 1974). Mutta onko Peter Tarnopolin epätoivoisen elämän kuvaus omaelämäkerrallinen vai ei? Tai autobiografinen The Facts (vuodelta 1988), jossa Roth käy läpi elämäänsä 55-vuotiaana; onko se totuudenmukainen vai kirjan aivan erisävyinen loppuluku, jossa äänessä on kirjailijan alter ego Nathan Zuckerman. Ehkä kysymys totuudesta ei olekaan olennainen. Tärkeämpää on mahdollisten maailmojen hahmottaminen.
Freud keksi piilotajunnan lisäksi mm. peitemuiston käsitteen. Psykoanalyysissä potilas voi kertoa toteutumatta jääneistä lapsuuden kuvitelmista ja pitää niitä totuutena. Mikä loppujen lopuksi on totta? Eikö minuuskin ole eräänlainen fiktio?
Ihmisen tahra -teoksessa  (vuodelta 2000) Zuckerman pohtii, että mikä katastrofi ikinä tapahtuukin, se muotoutuu kirjoitukseksi. Katastrofi on hänelle kanuunanruokaa. Mieheksi kasvaminen on jatkuva prosessi. Se mikä ei tapa, vahvistaa.
Philip 2BRoth 2Bwith 2BPrimo 2BLevi | Sisyfoksen tilityksiä

Kirjailijatapaaminen Torinossa 1986: Philip Roth ja Primo Levi. Haastattelu on julkaistu teoksessa Shoptalk (2001).

 

 

2. Perhe ja juutalaisuus

“Hear, O Israel, the family is God, the family is one.” (The Facts, s. 14)

Tunnetuimmasta juutalaisesta rukouksesta (Kuule Israel) Roth tiivistää kasvuympäristönsä ensimmäisen käskyn näin: juutalainen perhe on jakamaton ja pitää yhtä kaikissa tilanteissa.
Kirjassa Salajuoni Amerikkaa vastaan (2004) Roth kertoo lapsuudestaan, jota varjosti toinen maailmansota. Lentäjäsankari Charles A. Lindberghin valinta republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuonna 1940 olisi saattanut aiheuttaa antisemitismin ryöpsähtämisen väkivallaksi myös Yhdysvalloissa. Tämä on kuitenkin kontrafaktuaalista jossittelua, sillä Roosevelt jatkoi presidenttinä kuolemaansa asti 1945. Rothin perheen Sion oli Amerikka ja FDR oli heidän kotijumalansa.

Oikeasti Philip eli varsin turvallisen lapsuuden. Isä Hermann Roth (1901-1989) oli vakuutusmyyjä ja äiti Bess o.s. Finkel (1904-1981) hoiti kotia ja kahta poikaa, Sandyä ja Philipiä.

Vedenjakaja Philip Rothin tuotannossa onkin juuri 1980-luku. Äiti Bess kuoli yllättäen  sydänkohtaukseen vuonna 1981. Alkoi luisu, joka johti Philip Rothin psykologiseen romahdukseen 1987. Isä Hermann Rothin kuolinsyy oli aivokasvain vuonna 1989.

Surutyöstä kasvoi komea tarina isän ja pojan suhteesta, Patrimony (1991). Isä oli roolimalli, jonka pohjalta Philip Rothin identiteetin rakennuspuut muodostuivat seuraavista elementeistä: amerikkalainen, juutalainen, USA:n kansalainen, mies, kirjailija. Kun isä Herman antaa pojalleen ainoan omasta isästään (ensimmäisen polven maahanmuuttajasta) Senderistä säilyneen muistoesineen, parranajovälineille tarkoitetun emalimukin vuodelta 1912, samalla ikään kuin koko juutalaissiirtolaisten unelmat paremmasta tulevaisuudesta siirtyivät isien perintölinjassa (Patrimony) eteenpäin.
Yksi Rothin merkittävimmistä kirjallisista esikuvista, Bernard Malamud, kuoli vuonna 1986. Teoksessa Haamukirjailija (1979) esiintyy (kovasti Malamudia muistuttava) mestarikirjailija E.I. Lonoff, jonka sihteerinä toimi salaperäinen nainen nimeltä Amy Bellette. Aloitteleva kirjailija Nathan Zuckermann rakentaa mielikuvistuksessaan yhteyden Amy Belletten ja holokaustin kuuluisimman uhrin Anne Frankin välille. Kuka onkaan kenen haamukirjailija?

3. Israel ja historian painolasti

“There’s no business like Shoah business.” Operation Shylock s. 119

Ihmisen muisti on lahjakas sepittäjä. Rothin paras teos on mielestäni Käänteiselämää (The Counterlife, 1986). Se  on fantastinen postmoderni teos, jonka mestarillinen rakenne muljauttaa tarinan ylösalaisin peräti viisi kertaa. Lopulta lukija ei voi olla varma oikeastaan mistään, koska kaikki olivat mahdollisia polkuja, “eikä asioiden pohjaan päästä koskaan”, kuten kirjailija itse sanoi. (Suunnilleen sama idea on Paul Austerilla teoksessaan 4 3 2 1.) On parasta vain sopeutua siihen, että sattuma ja erilaiset kohtalon oikut murskaavat ihmisen rationaaliset suunnitelmat usein hyvinkin yllättävällä tavalla. Se mitä kutsumme kohtaloksi, on monien sattumien summa.
Käänteiselämää-kirjassa on kohtaus, jossa Nathan Zuckerman matkustaa Israeliin taivuttelemaan sinne muuttanutta hammaslääkärin vastaanottonsa ja perheensä hylännyttä veljeään Henryä palaamaan kotiin. Nathan yrittää sinnikkäästi vakuuttaa, että juutalaiseen identiteettiin riittää “keittiönpöytä Newarkissa”; ei tarvitse lähteä kibbutzille todistaakseen omaa juutalaisuuttaan.

 

“What kind of diaspora? I’m not in any diaspora. I am in my country and I’m here and I’m free and I can be whatever I want to be.”
Philip Roth

Vuosien 1967 ja 1973 sodat Israelin ja arabimaiden välillä nostivat nuoren juutalaisvaltion kansainvälisen politiikan polttopisteeseen.
Romaanissa Operation Shylock (1993) Roth kääntää Israelin todellisuuden päälaelleen ja ottaa käyttöön käsitteen diasporismi, joka palauttaisi kaikki juutalaiset luvatusta maasta takaisin Eurooppaan, josta antisemitismi heidät karkotti. Se olisi ainut keino välttää uusi holokausti, jonka tällä kertaa totteuttaisivat Israelille vihamieliset arabit. Juutalaisten paluu Eurooppaan olisi myös paras kosto Hitlerille, juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun murhanhimoiselle toteuttajalle. Tämäkin on yksi lempikirjoistani, koska juonenkäänteet ovat uskomattomia ja tarina mielikuvituksen ilotulitusta parhaimmillaan.

4. Psykoanalyysia ja pornografiaa

“An overflowing libido is appealing in a young man,” Philip Roth used to say, “nervous-making in a middle-aged man, comical in an old man.”
Benjamin Taylor, Here We Are. My Friendship with Philip Roth, s. 94.

Rothin kuohuttavin teos oli vuonna 1969 ilmestynyt Portnoyn tauti, jossa tabut murtuvat yksi toisensa jälkeen. 33-vuotias Alexander Portnoy esittää siinä raivokkaan vuodatuksen poroporvarillista tukahduttavaa yhteiskuntamoraalia vastaan. 1960-luvun seksuaalinen vallankumous ja yleinen vapautumisen ilmapiiri tuulettavat amerikkalaista yhteiskuntaa, mutta jättävät yksilön tuuliajolle.

Kirjan avoin sek­suaalisuus hämmensi monia. Hieman kärjistäen Rothin kuvaamat keskiluokkaiset Yhdysvaltain itärannikon juutalaismiehet eivät ole enää historian uhreja vaan viettiensä vankeja. Sieluun on jäänyt tyhjä kohta, jonka libido lupaa täyttää. Lupaus tietenkin raukeaa tyhjiin.

Helsingin Sanomien kriitikon Jukka Petäjän mukaan “Portnayn taudissa Roth toi kirjalliselle areenalle syvästi neuroottisen juutalaishahmon. Tässä mielessä Portnoyn tauti on brändäyksen huippu”, Petäjä arvioi. Professori Gershom Scholemin mukaan Portnoyn tauti oli juutalaisten kannalta vakavampi uhka kuin Siionin viisaiden pöytäkirjat, antisemitistisen propagandan tunnetuin väärennös. Scholemin mukaan juutalaiset tulevat maksamaa kovan hinnan Rothin skandaalimaisesta teoksesta. Kuitenkaan yksikään juutalainen ei joutunut maksamaan kirjasta kuin 5-6 dollaria, jolla sen sai kirjakaupasta, Roth totesi sarkastisesti.

Rivoksi julistettu kirja osui ajan hermoon ja teki Rothista sukupolvensa tulkin. Kohu oli suunnaton ja Roth joutui muuttamaan Uuteen Englantiin, Connecticutiin. Maaseudun rauhassa hän työsti omia traumojaan ja uusi kirja putkahti ulos parin vuoden välein.

Rothin naiskuva

Yksityiselämässä myrskyt jatkuivat. Benjamin Taylorin mukaan avain Rothin tuotantoon on sen oivaltaminen, että juuri epäonnistumiset ja koettelemukset jalostavat kirjailijan esiin. Philip Rothin suurin epäonnistuminen oli  avioliitto Margaret Martinson Williamsin kanssa 1959-1962. Samalla toraisan liiton yli äyräidensä paisuneet riidat marinoivat Rothista kirjailijan. “She was real life, the deep America”, Taylor kirjoittaa.

Philip 2BRoth 2Bwith 2Bsecond 2Bwife 252C 2BClaire 2BBloom | Sisyfoksen tilityksiä

Philip Rothin avioliitto näyttelijä Claire Bloomin kanssa päättyi eroon 1993. “Se oli elämäni aallonpohja”, Roth tunnusti vuosia myöhemmin ystävälleen Benjamin Taylorille.

Pohjalta on vain yksi tie, ylöspäin. Reitti löytyi huumorin avulla. Rothin tuotantoon alkoi tulla syvempää ironista, suorastaan satiirista kulmikkuutta. Vauhtia Roth sai kirjallisilta esikuviltaan, joita olivat ainakin Kafka, Gogol, Flaubert, Beckett, Joyce, Melville, Dostojevski, Celine ja Virginia Woolf. Seesteisemmältä puolelta Tsehov, Tolstoi ja Henry James.
Heinrich Heinen kerrotaan sanoneen joskus, että Jumala on olemassa ja hänen nimensä on Aristofanes. Toisin sanoen arkinen travestia voi taittua tragikoomiseksi ja huumorin avulla voi ottaa etäisyyttä myös kaikkien kipeimpiin traumoihin. Yksi kipeimmistä oli lapsettomuus, johon Roth aikaa myöten resignoitui. Mutta koville se otti.

Roth sai uransa varrella kuulla syytteitä jopa naisvihasta. Hän itse totesi, että kaikki hänen naishahmonsa ovat yksilöitä, eikä hän leimaa koko naissukupuolta saman otsikon alle. Pettymys avioliitoissa oli joka tapauksessa yksi syy Rothin lopulta aika mustavalkoiseen naiskuvaan. Ainakin feministien mielestä Rothin naishahmot ovat joko juutalaisia perheenäitejä tai ei-juutalaisia (shiksa) seksuaaliobjekteja.
Jokamies (Everyman), joka aloitti Rothin Nemesis-kvartetin vuonna 2006, on selkeä poikkeus. Siinä nimettömän päähenkilön toinen vaimo Phoebe on kaikin tavoin ihailtava nainen, jonka luottamus mieheensä romahtaa, kun miehen salasuhde 24-vuotiaaseen tanskalaiseen Mereteen paljastuu. Itsesyytöksissä rypevälle anonyymille antisankarille jää jäljelle oikeastaan vain rakastava tytär Nancy. Ollaan tuuliajaolla tappion maisemissa. “Vanhuus ei ole kamppailua, vanhuus on verilöyly”, Roth huutaa tuskissaan.

Niin ikään seksuaalisia tabuja Amerikassa murtanut Erica Jong muistuttaa, ettei seksuaalinen halu katoa ihmisen vanhetessa, vaikka sen toteuttamisen tavat muuttuvat.
”Nuorempana seksuaalinen halu voi tehdä ihmisen hulluksi: seireenit laulavat, köyttäkää minut mastoon! Vanhempana halu ei ole enää yhtä kaikennielevä, mutta ihmisellä on aina halu tulla kosketetuksi. Se halu ei katoa minnekään,” Erica Jong tähdentää.

5. Amerikkalainen pastoraali

“Words generally only spoil things”, Talmud

Philip Roth ihaili Saul Bellowia, jonka läpimurtoteos Augie Marcin kiemurat ilmestyi vuonna 1953. Sen alkulause kuuluu näin: ” I am an American, Chicago-born.” Bellow ja Roth halusivat korostaa, että amerikanjuutalaisen kirjallisuuden pitää ottaa etäisyyttä holokaustiin ja rakentaa uusi identiteetti, joka ei enää perustu ulkoa päin muodostettuihin stereotypioihin. Juutalaisuus säilyi identiteetin ytimessä toiseuden kokemuksena, mutta juutalaisuuteen uskontona otettiin tietoisesti etäisyyttä.
Juutalaisuutta Rothille edusti juutalaisten loputon puhetulva. Välillä puhe selkeyttää asioita, mutta usein se vain lisää väärinkäsitysten mahdollisuutta.
Juutalaiset puhuvat paljon, koska he yrittävät sanoin kuvata ikuista kamppailuaan erillisyyden (segregaation) ja ympäröivään kulttuuriin sulautumisen (assimilaation) ristipaineessa. Philip Roth totesi itse, että hän on ennen kaikkea vapaudenjanoinen amerikkalainen kirjailija.

 

Vuonna 1995 Roth julkaisi ehkä vielä räävittömämmän kirjan kun Portnoyn tauti. Sabbath’s Theaterin päähenkilö on nukketeatterimies Mickey Sabbath, joka ajautuu elämässään itsetuhoisaan umpikujaan. Seksi on tässäkin teoksessa syvien ongelmien alkujuuri. Sabbath’s Theater -kirjassa on tosin jaksoja, jotka kuvaavat kauniisti Rothin suhdetta Amerikkaan ja synnyinseutuunsa New Jerseyhin. Monen mielestä Sabbath’s Theater on jopa Rothin paras kirja, mutta minusta sen rakenne on liian hajanainen eikä tarina pysy kasassa. Se on tietenkin Rothin tietoinen valinta, joka korostaa Mickeyn elämänhallinnan romahtamista.

Erehtyminen on inhimillistä


Jos Mickey Sabbathista oli vaikea löytää mitää ihanteellista, niin Amerik­kalaisen pastoraalin (1997) päähenkilö on kaikin tavoin esikuvallinen Svede Levov, mies, joka yrittää parhaansa vastuun­tuntoisena puolisona, isänä ja nahkahansikkaita valmistavan perintöyrityksen johtajana. Sitten Vietnamin sodasta vastustaminen vetää änkyttävän tyttären Merryn mielenterveyden häiriöihin ja terroritekojen tappavaan noidankehään. Myös kuvankaunis vaimo Dawn jättää lopulta miehensä Sveden. Idylli on murskana.
”Ihminen luulee suojelevansa perhettään, vaikkei pysty suojelemaan edes itseään”, Roth kirjoittaa.
“Voisin sanoa kuten olen kirjoittanut Amerikkalaisessa pastoraalissa. Eläminen on ihmisen ymmärtämistä väärin, ihmisen ymmärtämistä väärin kerta toisensa jälkeen ja muutama kerta vielä senkin jälkeen, aina vaan uudestaan. Ketju jatkuu loputtomiin, koska vielä huolellisen harkinnankin jälkeen ihminen ymmärretään aina vaan väärin. Juuri siitä tiedämme, että olemme elossa: erehdymme”, Philip Roth sanoi Jukka Petäjän haastattelussa.

Presidentti Bill Clintonin seksiskandaali Valkoisen talon harjoittelija Monica Lewinskyn kanssa innoitti Rothin kirjoittamaan yhden upeimmista teoksistaan Ihmisen tahra (2000). Kirjan päähenkilö on Coleman Silk, arvostettu klassisten kielten professori pienessä yliopistossa.

 

Hän hairahtuu kysymään ääneen, onko paria luentoja välttelevää opiskelijaa oikeasti olemassa, ja kutsuu heitä “kummituksiksi” (“Do they exist or are they spooks?”).
Lintsarit ovat mustia opiskelijoita, mitä Silk ei tiedä. Hänen käyttämänsä sana tulkitaan rasistiseksi herjaksi. Paljastuu vielä Silkin suhde luku- ja kirjoitustaidottomaan siivoojaan, jonka kanssa hän aloittaa kohtalokkaan pakomatkan.
Silk on itsekin musta, tosin suhteellisen vaaleaihoinen. Edetäkseen akateemisella uralla hän on aikuisikänsä esiintynyt valkoisena, juutalaisena. Hän on pimittänyt syntyperänsä myös omilta lapsiltaan. Onko kaikki vain petosta?

Tätä kirjoitettaessani Yhdysvalloissa kuohuu jälleen. Pidätyksen yhteydessä poliisi tukahdutti hengiltä mustan miehen nimeltä George Floyd Minneapolisissa 25.5.2020. Black Lives Matter -mielenilmausten sarja levisi nopeasti ympäri maailmaa vaatimaan mustille samanlaisia ihmisoikeuksia kuin valkoiselle valtaväestölle. Historian painajaisista on alettu herätä, mutta Yhdysvalloissa on vielä pitkä tie ennen kuin ihonväri ei enää ole poliittinen ja yhteiskunnallinen kysymys.

“The terror of the unforseen is what the science of history hides.” The Plot Against America, s.114

6. Kysymys olemisen mielekkyydestä

“Älä sovinnolla lähde siihen hyvään yöhön.
Vanhuuden pitää roihuta ja riehua kun päivä päättyy.
Raivoa, valon sammumista vastaan raivoa.”

Näin kirjoittaa walesilainen runoilija Dylan Thomas (1914-1953) runossaan Älä sovinnolla lähde siihen hyvään yöhön (suomennos Marja-Leena Mikkola). Runosta tulee mieleen Rothin don quijotemainen kamppailu kaiken katoavaisuutta vastaan. Miksi olemme täällä?

William Butler Yeatsin runosta nimensä saanut The Dying Animal ilmestyi 2001. Päähenkilönä on  intohimon professori, David Kepesh. Vanheneminen murtaa ulkokuoren, mutta jättää ihmisen sisälle vanhat tarpeet (seksuaalisuus, vapaus, integriteetti). Kirjallisuuden professorin kaunis kuubalaistaustainen opiskelija Consuela Castillo sytyttää vielä vanhenevan miehen elegiseen rakkauden hehkuun, joka on tietenkin tuhoon tuomittu. “Seksi ei ole vain kitkaa ja pintapuolista huvia. Seksi on myös kostoa kuolemalle. Älä unohda kuolemaa”, Kepeshin eksistentialistinen sanoma kuuluu.
Itse pidän Kepesh-trilogian onnistuneimpana teoksena Intohimon professoria vuodelta 1977. Siinä Kepesh mm. päätyy palvomansa neron Franz Kafkan jalanjäljille Prahaan. Kafkamaisia tunnelmia oli myös Rothin omissa seikkailuissa kommunistisessa Tshekkoslovakiassa, jossa salainen poliisi kiinnitti huomiota Rothin aktiiviseen yhteydenpitoon toisinajattelijoina profiloituneisiin tsehekkikirjailijoihin (mm. Milan Kundera, Ivan Klima ja Vaclav Havel). Porttikielto kumottiin vasta  samettivallankumouksen jälkeen, kun Havelista oli tullut Linnan isäntä.

 

Hybristä seuraa Nemesis

Philip Rothin viimeinen teos Nemesis ilmestyi vuonna 2010. Se kertoo kuumasta kesästä 1944, jolloin polioepidemia riehuu Newarkissa. Samaan aikaan nuoria amerikkalaisia sotilaita kaatuu Normandiassa ja Tyynenmeren heinäsirkkaoperaatioissa. Elämän ja kuoleman sattumanvaraisuus -yksi Rothin kantavia teemoja- pakottaa hyväksymän ihmiselämän rajallisuuden. Mitä jää jäljelle? Halu jättää jälki (tai edes tahra) omasta ainutkertaisesta elämästään kanssaihmisten keskelle. Philip Rothin uljas muistomerkki on 31 lopulta aika yhtenäistä olemassaolon absurdiutta, mutta myös jaloa uhmakkuutta kuvaavaa teosta. Eikä kuoleman ole valta.

Harri Päiväsaari
15.6.2020

 

Philip Roth -suosikkini:

1. Käänteiselämää (1986)
2. Amerikkalainen pastoraali (1997)
3. Operation Shylock (1993)
4. Ihmisen tahra (2000)
5. Patrimony (1991)
6. Intohimon professori (1977)


 

Lähteet:

Tätä juttua varten luin koko Philip Rothin tuotannon, 31 teosta. Näistä on suomennettu 20, kääntäjinä mm. Pentti Saarikoski, Kristiina Rikman ja Arto Schroderus. Loput kirjat luin englanniksi. Arvostetussa The Library of America -sarjassa on julkaistu koko Rothin tuotanto mm. lukuisin lähdeviittein varustettuina.

Parrish, Timothy (edited), The Cambridge Companion to Philip Roth. (2007).
Petäjä, Jukka, 85-vuotiaana kuollut Philip Roth päivitti juutalaisuuden nykypäivään. Helsingin Sanomat 24.5.2018.

Roth Pierpont, Claudia, Roth Unbound. A Writer and His Books (2013)
Taylor, Benjamin, Here We Are. My Friendship with Philip Roth (2020).