Esseitä amerikanjuutalaisesta kirjallisuudesta osa 1: Philip Roth (1933-2018)
Miehiä hermoromahduksen partaalla
On elettävä sellainen elämä, että siitä syntyy kirjailija, sanoi Erno Paasilinna (1935-2000) esseekokoelmassaan Yksinäisyys ja uhma (1985). ”Ensiksi kirjailijan on hyväksyttävä se, ettei hän voi olla kukaan toinen”, Paasilinna tiivistää.
Tarkastelen tässä esseessä Philip Rothin tuotantoa ja identiteettiä neljän kiintopisteen kautta. Ne ovat: mieheksi kasvaminen, juutalaisuus, Amerikka ja olemisen mielekkyys.
”Memories of the past are not memories of facts but memories of your imaginings of the facts.”
Philip Roth, The Facts, s. 8.
1. Mieheksikin tullaan
Amerikkalainen kirjailija Philip Roth (1933-2018) löysi oman kirjailijan kutsumuksensa jo nuorena Newarkin Weequahicin juutalaislähiössä New Jerseyssä, josta oli vain lyhyt matka New Yorkiin. Hän käytti koko uransa ajan itseään ja läheisiään teostensa materiaalina. Inspiraation lähteinä kirjailijan oman identiteetin ja hänen ihmissuhteidensa pohdiskelut tuntuivat loputtomilta.
Freud keksi piilotajunnan lisäksi mm. peitemuiston käsitteen. Psykoanalyysissä potilas voi kertoa toteutumatta jääneistä lapsuuden kuvitelmista ja pitää niitä totuutena. Mikä loppujen lopuksi on totta? Eikö minuuskin ole eräänlainen fiktio?
Kirjailijatapaaminen Torinossa 1986: Philip Roth ja Primo Levi. Haastattelu on julkaistu teoksessa Shoptalk (2001).
2. Perhe ja juutalaisuus
”Hear, O Israel, the family is God, the family is one.” (The Facts, s. 14)
Oikeasti Philip eli varsin turvallisen lapsuuden. Isä Hermann Roth (1901-1989) oli vakuutusmyyjä ja äiti Bess o.s. Finkel (1904-1981) hoiti kotia ja kahta poikaa, Sandyä ja Philipiä.
Vedenjakaja Philip Rothin tuotannossa onkin juuri 1980-luku. Äiti Bess kuoli yllättäen sydänkohtaukseen vuonna 1981. Alkoi luisu, joka johti Philip Rothin psykologiseen romahdukseen 1987. Isä Hermann Rothin kuolinsyy oli aivokasvain vuonna 1989.
3. Israel ja historian painolasti
”There’s no business like Shoah business.” Operation Shylock s. 119
Ihmisen muisti on lahjakas sepittäjä. Rothin paras teos on mielestäni Käänteiselämää (The Counterlife, 1986). Se on fantastinen postmoderni teos, jonka mestarillinen rakenne muljauttaa tarinan ylösalaisin peräti viisi kertaa. Lopulta lukija ei voi olla varma oikeastaan mistään, koska kaikki olivat mahdollisia polkuja, ”eikä asioiden pohjaan päästä koskaan”, kuten kirjailija itse sanoi. (Suunnilleen sama idea on Paul Austerilla teoksessaan 4 3 2 1.) On parasta vain sopeutua siihen, että sattuma ja erilaiset kohtalon oikut murskaavat ihmisen rationaaliset suunnitelmat usein hyvinkin yllättävällä tavalla. Se mitä kutsumme kohtaloksi, on monien sattumien summa.
Käänteiselämää-kirjassa on kohtaus, jossa Nathan Zuckerman matkustaa Israeliin taivuttelemaan sinne muuttanutta hammaslääkärin vastaanottonsa ja perheensä hylännyttä veljeään Henryä palaamaan kotiin. Nathan yrittää sinnikkäästi vakuuttaa, että juutalaiseen identiteettiin riittää ”keittiönpöytä Newarkissa”; ei tarvitse lähteä kibbutzille todistaakseen omaa juutalaisuuttaan.
”What kind of diaspora? I’m not in any diaspora. I am in my country and I’m here and I’m free and I can be whatever I want to be.”
Philip Roth
4. Psykoanalyysia ja pornografiaa
”An overflowing libido is appealing in a young man,” Philip Roth used to say, ”nervous-making in a middle-aged man, comical in an old man.”
Benjamin Taylor, Here We Are. My Friendship with Philip Roth, s. 94.
Kirjan avoin seksuaalisuus hämmensi monia. Hieman kärjistäen Rothin kuvaamat keskiluokkaiset Yhdysvaltain itärannikon juutalaismiehet eivät ole enää historian uhreja vaan viettiensä vankeja. Sieluun on jäänyt tyhjä kohta, jonka libido lupaa täyttää. Lupaus tietenkin raukeaa tyhjiin.
Rivoksi julistettu kirja osui ajan hermoon ja teki Rothista sukupolvensa tulkin. Kohu oli suunnaton ja Roth joutui muuttamaan Uuteen Englantiin, Connecticutiin. Maaseudun rauhassa hän työsti omia traumojaan ja uusi kirja putkahti ulos parin vuoden välein.
Rothin naiskuva
Yksityiselämässä myrskyt jatkuivat. Benjamin Taylorin mukaan avain Rothin tuotantoon on sen oivaltaminen, että juuri epäonnistumiset ja koettelemukset jalostavat kirjailijan esiin. Philip Rothin suurin epäonnistuminen oli avioliitto Margaret Martinson Williamsin kanssa 1959-1962. Samalla toraisan liiton yli äyräidensä paisuneet riidat marinoivat Rothista kirjailijan. ”She was real life, the deep America”, Taylor kirjoittaa.
Philip Rothin avioliitto näyttelijä Claire Bloomin kanssa päättyi eroon 1993. ”Se oli elämäni aallonpohja”, Roth tunnusti vuosia myöhemmin ystävälleen Benjamin Taylorille.
Pohjalta on vain yksi tie, ylöspäin. Reitti löytyi huumorin avulla. Rothin tuotantoon alkoi tulla syvempää ironista, suorastaan satiirista kulmikkuutta. Vauhtia Roth sai kirjallisilta esikuviltaan, joita olivat ainakin Kafka, Gogol, Flaubert, Beckett, Joyce, Melville, Dostojevski, Celine ja Virginia Woolf. Seesteisemmältä puolelta Tsehov, Tolstoi ja Henry James.
Heinrich Heinen kerrotaan sanoneen joskus, että Jumala on olemassa ja hänen nimensä on Aristofanes. Toisin sanoen arkinen travestia voi taittua tragikoomiseksi ja huumorin avulla voi ottaa etäisyyttä myös kaikkien kipeimpiin traumoihin. Yksi kipeimmistä oli lapsettomuus, johon Roth aikaa myöten resignoitui. Mutta koville se otti.
Roth sai uransa varrella kuulla syytteitä jopa naisvihasta. Hän itse totesi, että kaikki hänen naishahmonsa ovat yksilöitä, eikä hän leimaa koko naissukupuolta saman otsikon alle. Pettymys avioliitoissa oli joka tapauksessa yksi syy Rothin lopulta aika mustavalkoiseen naiskuvaan. Ainakin feministien mielestä Rothin naishahmot ovat joko juutalaisia perheenäitejä tai ei-juutalaisia (shiksa) seksuaaliobjekteja.
Jokamies (Everyman), joka aloitti Rothin Nemesis-kvartetin vuonna 2006, on selkeä poikkeus. Siinä nimettömän päähenkilön toinen vaimo Phoebe on kaikin tavoin ihailtava nainen, jonka luottamus mieheensä romahtaa, kun miehen salasuhde 24-vuotiaaseen tanskalaiseen Mereteen paljastuu. Itsesyytöksissä rypevälle anonyymille antisankarille jää jäljelle oikeastaan vain rakastava tytär Nancy. Ollaan tuuliajaolla tappion maisemissa. ”Vanhuus ei ole kamppailua, vanhuus on verilöyly”, Roth huutaa tuskissaan.
5. Amerikkalainen pastoraali
”Words generally only spoil things”, Talmud
Philip Roth ihaili Saul Bellowia, jonka läpimurtoteos Augie Marcin kiemurat ilmestyi vuonna 1953. Sen alkulause kuuluu näin: ” I am an American, Chicago-born.” Bellow ja Roth halusivat korostaa, että amerikanjuutalaisen kirjallisuuden pitää ottaa etäisyyttä holokaustiin ja rakentaa uusi identiteetti, joka ei enää perustu ulkoa päin muodostettuihin stereotypioihin. Juutalaisuus säilyi identiteetin ytimessä toiseuden kokemuksena, mutta juutalaisuuteen uskontona otettiin tietoisesti etäisyyttä.
Juutalaisuutta Rothille edusti juutalaisten loputon puhetulva. Välillä puhe selkeyttää asioita, mutta usein se vain lisää väärinkäsitysten mahdollisuutta.
Juutalaiset puhuvat paljon, koska he yrittävät sanoin kuvata ikuista kamppailuaan erillisyyden (segregaation) ja ympäröivään kulttuuriin sulautumisen (assimilaation) ristipaineessa. Philip Roth totesi itse, että hän on ennen kaikkea vapaudenjanoinen amerikkalainen kirjailija.
Vuonna 1995 Roth julkaisi ehkä vielä räävittömämmän kirjan kun Portnoyn tauti. Sabbath’s Theaterin päähenkilö on nukketeatterimies Mickey Sabbath, joka ajautuu elämässään itsetuhoisaan umpikujaan. Seksi on tässäkin teoksessa syvien ongelmien alkujuuri. Sabbath’s Theater -kirjassa on tosin jaksoja, jotka kuvaavat kauniisti Rothin suhdetta Amerikkaan ja synnyinseutuunsa New Jerseyhin. Monen mielestä Sabbath’s Theater on jopa Rothin paras kirja, mutta minusta sen rakenne on liian hajanainen eikä tarina pysy kasassa. Se on tietenkin Rothin tietoinen valinta, joka korostaa Mickeyn elämänhallinnan romahtamista.
Erehtyminen on inhimillistä
Jos Mickey Sabbathista oli vaikea löytää mitää ihanteellista, niin Amerikkalaisen pastoraalin (1997) päähenkilö on kaikin tavoin esikuvallinen Svede Levov, mies, joka yrittää parhaansa vastuuntuntoisena puolisona, isänä ja nahkahansikkaita valmistavan perintöyrityksen johtajana. Sitten Vietnamin sodasta vastustaminen vetää änkyttävän tyttären Merryn mielenterveyden häiriöihin ja terroritekojen tappavaan noidankehään. Myös kuvankaunis vaimo Dawn jättää lopulta miehensä Sveden. Idylli on murskana.
Presidentti Bill Clintonin seksiskandaali Valkoisen talon harjoittelija Monica Lewinskyn kanssa innoitti Rothin kirjoittamaan yhden upeimmista teoksistaan Ihmisen tahra (2000). Kirjan päähenkilö on Coleman Silk, arvostettu klassisten kielten professori pienessä yliopistossa.
Tätä kirjoitettaessani Yhdysvalloissa kuohuu jälleen. Pidätyksen yhteydessä poliisi tukahdutti hengiltä mustan miehen nimeltä George Floyd Minneapolisissa 25.5.2020. Black Lives Matter -mielenilmausten sarja levisi nopeasti ympäri maailmaa vaatimaan mustille samanlaisia ihmisoikeuksia kuin valkoiselle valtaväestölle. Historian painajaisista on alettu herätä, mutta Yhdysvalloissa on vielä pitkä tie ennen kuin ihonväri ei enää ole poliittinen ja yhteiskunnallinen kysymys.
”The terror of the unforseen is what the science of history hides.” The Plot Against America, s.114
6. Kysymys olemisen mielekkyydestä
”Älä sovinnolla lähde siihen hyvään yöhön.
Vanhuuden pitää roihuta ja riehua kun päivä päättyy.
Raivoa, valon sammumista vastaan raivoa.”
Näin kirjoittaa walesilainen runoilija Dylan Thomas (1914-1953) runossaan Älä sovinnolla lähde siihen hyvään yöhön (suomennos Marja-Leena Mikkola). Runosta tulee mieleen Rothin don quijotemainen kamppailu kaiken katoavaisuutta vastaan. Miksi olemme täällä?
William Butler Yeatsin runosta nimensä saanut The Dying Animal ilmestyi 2001. Päähenkilönä on intohimon professori, David Kepesh. Vanheneminen murtaa ulkokuoren, mutta jättää ihmisen sisälle vanhat tarpeet (seksuaalisuus, vapaus, integriteetti). Kirjallisuuden professorin kaunis kuubalaistaustainen opiskelija Consuela Castillo sytyttää vielä vanhenevan miehen elegiseen rakkauden hehkuun, joka on tietenkin tuhoon tuomittu. ”Seksi ei ole vain kitkaa ja pintapuolista huvia. Seksi on myös kostoa kuolemalle. Älä unohda kuolemaa”, Kepeshin eksistentialistinen sanoma kuuluu.
Itse pidän Kepesh-trilogian onnistuneimpana teoksena Intohimon professoria vuodelta 1977. Siinä Kepesh mm. päätyy palvomansa neron Franz Kafkan jalanjäljille Prahaan. Kafkamaisia tunnelmia oli myös Rothin omissa seikkailuissa kommunistisessa Tshekkoslovakiassa, jossa salainen poliisi kiinnitti huomiota Rothin aktiiviseen yhteydenpitoon toisinajattelijoina profiloituneisiin tsehekkikirjailijoihin (mm. Milan Kundera, Ivan Klima ja Vaclav Havel). Porttikielto kumottiin vasta samettivallankumouksen jälkeen, kun Havelista oli tullut Linnan isäntä.
Hybristä seuraa Nemesis
Philip Rothin viimeinen teos Nemesis ilmestyi vuonna 2010. Se kertoo kuumasta kesästä 1944, jolloin polioepidemia riehuu Newarkissa. Samaan aikaan nuoria amerikkalaisia sotilaita kaatuu Normandiassa ja Tyynenmeren heinäsirkkaoperaatioissa. Elämän ja kuoleman sattumanvaraisuus -yksi Rothin kantavia teemoja- pakottaa hyväksymän ihmiselämän rajallisuuden. Mitä jää jäljelle? Halu jättää jälki (tai edes tahra) omasta ainutkertaisesta elämästään kanssaihmisten keskelle. Philip Rothin uljas muistomerkki on 31 lopulta aika yhtenäistä olemassaolon absurdiutta, mutta myös jaloa uhmakkuutta kuvaavaa teosta. Eikä kuoleman ole valta.
Harri Päiväsaari
15.6.2020
Philip Roth -suosikkini:
2. Amerikkalainen pastoraali (1997)
5. Patrimony (1991)
6. Intohimon professori (1977)
Lähteet:
Tätä juttua varten luin koko Philip Rothin tuotannon, 31 teosta. Näistä on suomennettu 20, kääntäjinä mm. Pentti Saarikoski, Kristiina Rikman ja Arto Schroderus. Loput kirjat luin englanniksi. Arvostetussa The Library of America -sarjassa on julkaistu koko Rothin tuotanto mm. lukuisin lähdeviittein varustettuina.
Parrish, Timothy (edited), The Cambridge Companion to Philip Roth. (2007).
Petäjä, Jukka, 85-vuotiaana kuollut Philip Roth päivitti juutalaisuuden nykypäivään. Helsingin Sanomat 24.5.2018.
Taylor, Benjamin, Here We Are. My Friendship with Philip Roth (2020).
Mikä on oma suosikkisi Philip Rothin tuotannosta?
Amerikan pastoraali