W.G.Sebald lumoaa lukijansa

”Good and evil we know in the field of this world grow up together almost inseparably.”

John Milton (1608-1674)

VALOKUVA Sebaldista Jerry Bauer/ TAMMI

Saksalainen kirjailija W.G.Sebald (1944–2001) jätti jälkeensä paljon arvoituksia. Häneltä on suomennettu kahdeksan teosta, joista tunnetuin on kriitikoiden ylistämä arvoituksellinen romaani Austerlitz. Samaan aikaan kun surumielisen vaeltajan Jacques Austerlitzin tarinaa ylistettiin maailmalla, tuli tieto Sebaldin kuolemasta auto-onnettomuudessa. Moni asia tuntui jäävän kesken. Tässä mielessä hänen kohtalonsa muistuttaa toisen Saturnuksen merkeissä syntyneen saksalaisen intellektuellin, Walter Benjaminin (1892–1940) elämää.

Hitlerin pitkä varjo

Winfried Georg Maximilian Sebald syntyi vuonna 1944 Wertachissa, pienessä vuoristokylässä Baijerissa. Tuolloin Hitlerin Kolmas valtakunta oli jo luhistumisen partaalla. Sodan infernaalisessa loppuvaiheessa saksalaiset vielä kiihdyttivät juutalaisten joukkotuhoa eli holokaustia. Samaan aikaan liittoutuneiden pommikoneet murjoivat saksalaisia kaupunkeja.  Nämä kaksi mittaamattomia kärsimyksiä pääasiassa siviileille aiheuttanutta katastrofia löivät leimansa W.G. Sebaldin kirjailijan kehitykseen.

Yksi Sebaldin esikuvista oli Nobel-kirjailija Elias Canetti (1905–1994). Canettin mukaan ”saksalaisille kuusi miljoonaa murhattua juutalaista ovat konkreettista lihaa ja verta. Siksi koskaan enää ei tule saksalaista, joka ei olisi myös juutalainen. (Elias Canetti, The Book Against Death)

Syyllisyyden taakka

Elias Canettin pääteos oli vuonna 1960 ilmestynyt yhteiskuntafilosofinen tutkielma Joukko ja valta (Die Masse und Macht). Kirjan yksi avainkäsite on toisten kuollessa henkiin jäänyt ihminen (englanniksi survivor). Termin yksi olennainen merkitys on holokaustin välttänyt juutalainen, jollainen myös Canetti itse oli. Kuvaan kuuluu huono omatunto henkiinjäämisestä. Miljoonat eivät olleet yhtä onnekkaita. Canettin survivor on kuitenkin nimenomaan autoritäärinen vallanpitäjä, joka ihmisuhreista piittaamatta nauttii omasta henkiinjäämisestään. Autoritäärinen vallanpitäjä pelkää aina syrjäyttämistään, ja kuolemaa. Canetti korostaa, että ydinaseiden aikakaudella kaikesta tulee katoavaisempaa. ”Kaikki jäävät eloon tai ei kukaan,” Canetti kärjistää.

Ystävien kesken Sebaldia kutsuttiin nimellä Max. Kuten niin monella sota-ajan lapsella, hänelläkin oli vaikea isäsuhde. Isä Georg oli tietenkin sotapalveluksessa toisessa maailmansodassa. Kotiin palannut isä vaikeni sotapolustaan eikä hän oikein koskaan saanut rakennettua lämpimiä välejä poikaansa.

Huimaus, ja ahdistus

Sen sijaan äidinisä Josef Egelhofer oli Maxille läheinen miehen malli. Rakastettu vaari kuitenkin kuoli vuonna 1956, Maxin ollessa 12-vuotias. Sebaldin kirja Huimaus kertoo paluusta katoliseen kotikylään vuosikymmenten jälkeen. Moni asia oli kuin lapsuudessa, mutta samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa. Aika menee menojaan. Huimaus-teoksen muita teemoja ovat vieraantumisen väkevät kokemukset, mielen järkkymisen aavistukset ja kollektiivisen syyllisyyden tuottama ahdistus historian musertavien tapahtumien ääressä. Sebald toisti useasti vastenmielisyytensä kaikkea saksalaista kohtaan.

Saksan kaupunkien pommituksista kertovassa teoksessa Ilmasota ja kirjallisuus (vuodelta 1999) Sebald korostaa, että myös saksalaisilla on oikeus kuulla totuus toisen maailmansodan hirveästä loppuvaiheesta. Liittoutuneet pommittivat sodan aikana yli 130:tä saksalaista kaupunkia. Mm. Dresden, Hampuri, Köln ja Berliini tuhoutuivat lähes täysin. Kuusisataa tuhatta saksalaista siviiliä kuoli, ja seitsemän ja puoli miljoonaa saksalaista menetti kotinsa. Vuosi 1945 on Saksan historian nollapiste. Kansakunnan muistista nuo vaiheet on kuitenkin pyyhkäisty olemattomiin, Sebald ihmetteli. Ilmasota ja kirjallisuus ruotii Saksan sodanjälkeistä kirjallisuutta, joka unohti tavallisten saksalaisten kärsimykset.

Pako Englantiin

Sebaldin oli pakko päästä pois synnyinmaastaan. Hän opiskeli mm. Sveitsissä ja Englannissa. Tuleva kulttikirjailija muutti pysyvästi Englantiin vuonna 1970. Hän toimi eurooppalaisen kirjallisuuden professorina ensin Manchesterin ja sitten Norwichin yliopistossa.

Sebaldin kaunokirjalliset vaikutteet tulevat 1800-luvun romantiikan mestareilta (mm. Georg Büchner, Goethe ja Stendahl), tietysti Kafkalta sekä kolmikolta Thomas Bernhard, Peter Weiss ja E.T.A. Hoffmann. Sebaldin oman tuotannon erikoispiirteenä on taidokkaan tyylin ja laajan kulttuurihistoriallisen aineiston lisäksi valokuvien ja dokumentaarisen materiaalin käyttäminen kerrontaa rytmittävänä elementtinä. Valokuvat haastavat lukijaa pohtimaan, mitä meistä jää jäljelle. Millainen muisto on autenttinen? Mikä lopulta on faktaa, mikä fiktiota? Sebaldin lukija joutuu unenomaiseen historian pyörteeseen.

Juurettomuuden kokemus

Vieraalla maalla sisältää neljä pitkää kertomusta, joista jokainen kertoo maanpakoon joutuneesta juutalaisesta miehestä. Nämä neljä miestä, jotka kohtalo on kuljettanut Etelä-Saksan alppiseudulta ja Liettuasta Sveitsiin, Ranskaan ja Englantiin, New Yorkiin ja Jerusalemiin, ovat kirurgi Henry Selwyn, kertojan vuokraisäntä Englannissa; Paul Bereyter, kertojan kansakoulunopettaja (oikealta nimeltään Armin Müller) Baijerissa; Ambros Adelwarth, hänen isoenonsa Yhdysvalloissa ja taiteilija Max Aurach, tuttava Manchesterista 1960-luvulta.

Nämä neljä kasvutarinaa sulautuvat elegiaksi kadonneelle maailmalle. Valokuvat rappeutuvasta Manchesterista, autiot ja hylätyt talot ja puutarhat sekä toistuvat maisemakuvat vuorilta alas laaksoihin muuttuvat päähenkilöiden sielunmaisemiksi. Kuvat luovat oudon mystistä tunnelmaa näihin kertomuksiin. Sebald punoo tarinan taitavasti totta ja tarua sekoittaen. Ihmiset jotka tunnistivat itsensä tai läheisensä näistä kertomuksista, syyttivät toistuvasti Sebaldia todellisten elämäntarinoiden hyväksi käyttämisestä. Mutta sitähän kaunokirjallisuus pitkälti on.

Fantastisen elämäkerran Sebaldista kirjoittanut amerikkalainen kirjallisuustieteilijä Carole Angier korostaa, että Sebald oli herkkä ihminen, joka vajosi aika ajoin syviin masennustiloihin. Terveysongelmia aiheuttivat mm. silmät, selkä ja sydän. Ilmeisesti fataalin auto-onnettomuuden aiheutti Sebaldin sydänkohtaus. Vieressä istunut tytär selvisi törmäyksestä kuorma-auton kanssa vähäisin vaurioin.

Carole Angierin omat vanhemmat olivat Wienin juutalaisia, jotka onnistuivat pakenemaan Yhdysvaltoihin. Angierin mukaan Sebald kantoi syvää syyllisyyttä holokaustista ja saksalaisten hirmuteoista toisessa maailmansodassa. Angier tähdentää, että Sebaldin tapa punoa tietoisen maaginen harso historian tapahtumien ylle kunnioittaa menneisyyden ihmisten traagisia kohtaloita.  

Kylmän planeetan kajossa

Saturnuksen renkaat on tutkielma historiasta, kaiken katoavaisuudesta ja elämän ihmeellisyydestä. Kirjan kertoja tekee kävelyretkiä Itä-Anglian ränsistyneissä merenrantakaupungeissa, jotka olivat ennen vanhaan lomaparatiiseja. Rappeutunut luksus herättää ristiriitaisia tunteita. Muutenkin Sebaldin teoksissa tapahtumapaikat (antiikin kreikkalaisten käyttämä käsite oli topos) ovat erittäin olennaisia. Topoksesta kumpuaa eetos, paikan henki. Juuri sitä Sebald intohimoisesti jahtaa.

Saturnuksen renkaissa Sebald liikkuu 1600-luvun Hollannissa, jossa vastaan tulee mm. Rembrandt. Vanitas-aihe, kaiken katoavaisuus, oli suosittu erityisesti uuden ajan alkupuolella.

Kirjailija ja irlantilainen vallankumoustaistelija Edward FitzGeraldin tarina vie ajatukset Joseph Conradiin ja kolonialismin raskaaseen perintöön.

Saturnuksen renkaissa kaikki kiertää ympyrää. Mitään uutta ei ole auringon alla.

Sebald runoilijana

W.G. Sebald alkoi julkaista runoja jo 20-vuotiaana. Ensimmäiset säkeet ilmestyivät Freiburer Student -Zeitungissa 1964. Tuomo Holopainen ja Jaakko Salomaa ovat kääntäneet suomeksi kokoelman Sebaldin runoja. W.G. Sebald, Yli maan ja veden. Valittuja runoja 1964–2001 (Artemisia 2022). Sebaldin runouden tunnusomaisia piirteitä ovat jatkuva liikkeelläolo, junan ikkunasta avautuvat vaihtuvat maisemat, maahanmuuttajan häilyvä asema kulttuuris-kielellisten rajojen ylittäminen. Tietynlainen juurettomuuden kokemus heijastuu myös Sebaldin lyriikassa. Ruotsalaisen kirjallisuudentutkijan Anders Olssonin mukaan Sebald halusi tehdä runoudesta ”keskeytymätöntä keskustelua elävien ja kuolleiden välillä”.

Giuliettan syntymäpäivä

”Ranskalaiset ikkunat

ovat vielä auki

kuin teatterissa

ihmiset odottavat

maton värien sävyttäminä

iltahämärän laskeutuessa

Ironia sanotaan

on eräs vaatimattomuuden muoto

Lasi kädessä

tullaan ja mennään

seisotaan paikallaan ja odotellaan

orapihlajan muodonmuutosta

ulkona puutarhassa

Vain itseään

mittaa aika

Luostarin sisäpihalla Hollannissa

nimeni unohtui minulta

Scottin mukaan Swift oli jo varhain

omaksunut tavan

juhlia syntymäpäiväänsä

allapäin

Itsestään jättää muotokuvan

aikomattaan

W.G Sebald, Kokoelmasta koululatinaa. Suomentaneet Tuomo Holopainen ja Jaakko Salomaa (Artemisia 2022).

Luonnon mukaan

Runoilija Kari Aronpuro suomensi W.G.Sebaldin esikoisteoksen Luonnon mukaan (saksaksi Nach der Natur). Se ilmestyi vuonna 1988. Suomennoksen julkaisi yhteishankkeena kaksi pienkustantamoa Palladium ja ntamo vuonna 2022.

Luonnon mukaan koostuu kolmesta moniosaisesta runoelmasta.

Perusrunon ensimmäisen osan nimi on Kuin lumi Alpeilla. Päähenkilönä seikkailee 1500-luvulla elänyt uskollisia aiheita käsitellyt legendaarinen taidemaalari Matthias Grünewald.

Toisen osan Ja jos jäisin äärimmäiselle merelle päähenkilö on 1700-luvulla elänyt tutkimusmatkailija ja lääkäri Georg Wilhelm Steller.

Kolmannen osan nimi on Synkkä yö väistyy.  Siinä päähenkilöksi nousee kirjailija itse. Hän käy läpi oman elämäntarinansa Alppien pohjoislaidalta Englannin teollisuuskaupunkeihin, Manchesteriin ja Norwichiin.

Ylistetty Austerlitz

Sebaldin maineikkaimman Austerlitz-romaanin päähenkilö on Jacques Austerlitz. Kirjan kannessa on kuva Jacques-pojasta Prahassa vuonna 1939. Jacques lähetettiin Kindertransport-junalla natseja pakoon, kuten monet muutkin juutalaislapset. Hänen vanhempansa joutuivat keskitysleirille. Jacques päätyi adoption kautta Walesiin ankaraan pappisperheeseen, ja poika unohti juurensa. Hänen uskoteltiin olevan Dafydd Elias, kunnes poika sai teininä selville oikean henkilöllisyytensä.

Jacques Austerlitz kouluttautui arkkitehdiksi. Kertoja tapaa nimihenkilön Antwerpenin rautatieasemalla 1960-luvun lopulla. Jacques Austerlitz pitää kertojalle pitkiä ja seikkaperäisiä esitelmiä havainnoistaan arkkitehtuurista ja elämästä.

Brittein saarella Jacques tuntee olevansa erilainen kuin muut. Hän törmää 1990-luvun alussa British Museumissa aineistoon, joka kertoo Keski-Euroopasta Englantiin tuoduista juutalaislapsista.  Hän päättää lähteä etsimään biologista äitiään Agáta Austerlitzovaa. Jacques löytää Prahasta perheen vanhan kodinhoitajan Veran, joka kertoo, että Agáta vietiin saksalaismiehityksen aikana Theresienstadtin gettoon. Sieltä hänet vietiin itään, Auschwitziin.

”Silmiinpistävintä ja minusta yhäkin käsittämätöntä, sanoi Austerlitz, oli alun pitäenkin Terezínin katujen autius.”

Sebald ryydittää tarinaa lukuisilla dokumentaarisilla kuvilla Terezínistä. Tämä on kuitenkin hämäystä. Yksi Jacques Austerlitzin esikuvista oli Walesiin lähetetty juutalainen sotalapsi Susi Bechhöfer. Angier kertoo, että Bechhöfer julkaisi vuonna 1996 omaelämäkerrallisen teoksen Rosa’s Child. Sebald luki kirjan ja tunnusti myöhemmin käyttäneensä Susin tarinaa hyväksi muokatessaan Austerlitzin henkilöhahmoa. Susi Bechhöfer koki, että hänen identiteettinsä oli ryöstetty bestsellerin materiaaliksi häneltä lupaa kysymättä. Tämä luova suhtautuminen romaanien pohjana olevaan lähdeaineistoon oli Sebaldille tyypillistä. Ehkä myös Sebaldin omassa persoonassa hyvä ja paha kietoutuvat toisiinsa.

Annan viimeisen sanan palkitulle kääntäjälle Oili Suomiselle, joka on suomentanut kaikki Sebaldin proosateokset.

”Ihailen Sebaldia ehkä vieläkin enemmän kuin Günter Grassia”, Suominen sanoo. ”Sebaldia en koskaan ehtinyt tavata. Tietääkseni hän ei ollut Grassin lailla avoin ihminen, vaikka opettikin kääntämistä Englannissa. Hän on vaativa mutta lumoava kirjailija: kun pääsee sisään hänen kirjaansa, sieltä ei pääse enää pois (HS 24.2.2021)”.

Teksti: Harri Päiväsaari 5.10.2025

Lähteenä käytetty: Carole Angier, Speak, Silence. In Search of W.G.Sebald. Bloomsbury 2021.

Kuusi omaa suosikkiani:

1. Austerlitz. Ilmestynyt saksaksi vuonna 2001. Suomentanut Oili Suominen, Tammi 2002.
2. Vieraalla maalla. Neljä kertomusta. Ilmestynyt saksaksi vuonna 1992. Suomentanut Oili Suominen, Tammi 2004.
3. Saturnuksen renkaat. Ilmestynyt saksaksi nimellä  Die Ringe des Satur vuonna 1995. Suomentanut Oili Suominen, Tammi 2010.
4. Huimaus. Ilmestynyt saksaksi Schwindel. Gefühle vuonna 1990. Suomentanut Oili Suominen, Tammi 2011.
5. Yli maan ja veden. Valittuja runoja 1964–2001 Suomentaneet Tuomo Holopainen ja Jaakko Salomaa Artemisia 2022.
6. Luonnon mukaan, saksaksi Nach der Natur, ilmestyi vuonna 1988. Kari Aronpuron suomennoksen julkaisi yhteishankkeena kaksi pienkustantamoa Palladium ja ntamo vuonna 2022.