Esseitä amerikanjuutalaisesta kirjallisuudesta osa 6: Paul Auster (1947-2024) Kuva: Jerry Bauer/TAMMI.
”Yhtenä päivänä on elämä… ja sitten, yhtäkkiä, tulee kuolema.”
Näin alkaa Paul Austerin (1947–2024) muistin ja muistamisen monikerroksisuutta sensitiivisesti auki kerivä teos Yksinäisyyden äärellä. Kirja ilmestyi englanniksi vuonna 1982 (suom. Erkki Jukarainen 2005). Tämä lause tuli ensiksi mieleeni, kun kuulin Austerin kuolemasta. Keuhkosyöpää sairastanut Auster menehtyi 30.4.2024 kotonaan Brooklynissä, New Yorkissa.
Paul Auster syntyi amerikanjuutalaiseen perheeseen 3.2.1947 Newarkissa, New Jerseyn osavaltiossa. Austerin sukujuuret johtavat Itä-Eurooppaan. Isän suvun kotipaikka oli Stanislavin pikkukaupunki (nykyisin Ivano-Frankivsk), Galitsiassa, Itävalta-Unkarin itälaidalla. Nykyään se on Länsi-Ukrainaa. Äidin sukujuuret olivat Minskissä ja Varsovassa. Paul Auster on kolmannen polven amerikkalainen. 1800-luvun lopulla Austerin suvussa kuitenkin puhuttiin jiddishiä, puolaa ja venäjää.
Näkymätön mies
Paul Austerin isä Samuel (1912–1979) oli yrittäjä, kodinkonekauppias ja myöhemmin vuokraisäntä Newarkin köyhälistökortteleissa. Paul kertoo etäiseksi jääneestä isästään omaelämäkerrallisessa kertomuksessa Näkymättömän miehen muotokuva (1982, suom. Erkki Jukarainen 2005). Samaa teemaa jatkaa Yksinäisyyden äärellä -teoksen jälkimmäinen osa, Muistin kirja. Muistaminen on kamppailua unohtamista vastaan. Paul Auster on sanonut, että hänen oli pakko kirjoittaa isänsä elämäntarina auki. Samasta lähteestä pulppusi myös läpimurtoteos New York -trilogia.
”Mikään ei ollut herättänyt hänessä (isässäni) voimakkaita tunteita, eivät asiat, eivätkä aatteet eivätkä ihmiset, ja koska hänellä ei ollut kykyä tai halua paljastaa sisintään missään oloissa, hän oli onnistunut säilyttämään elämään tietyn välimatkan, välttämään paneutumisen minkään ytimeen. Hän söi, kävi työssä, hänellä oli ystäviä, hän pelasti tennistä, eikä hän silti ollut läsnä. Hän oli, sanan syvimmässä ja täysimmässä mielessä, näkymätön mies. Näkymätön toisille, ja mitä todennäköisimmin myös itselleen.” (Yksinäisyyden äärellä, s. 13–14)
Poissaolon poetiikka
Kasvatustieteiden tohtori Aino-Maija Lahtisen mukaan Yksinäisyyden äärellä on avainteos Paul Austerin ”poissaolon poetiikan” ymmärtämiseen. Termin keksijä on kirjallisuudentutkija James Peacock. Yksinäisyys on kirjailijalle välttämätön luova tila. Tätä Auster analysoi mm. teoksissaan Mies pimeässä ja Matkoja kirjoituskammiossa (molemmat ilmestyivät 2008). Ne ovat suppeita yhdenpäivän romaaneja. Kirjoituskammio (englanniksi Scriptorium) viittaa luostarin kirjoitussaliin. Kirjailija -herra Blank- istuu vuoteen reunalla pohdiskellen, millä sanoilla hän täyttäisi kirjoituskoneen tyhjän paperin. Huoneessa vierailee tuttuja henkilöhahmoja Paul Austerin teoksista. Nämä kirjat ovat metafiktiota kuvatessaan romaanin rakentumista kirjailijan tietoisuudessa. Romaanihenkilöt ovat ihmisten representaatioita ja sellaisina kirjailijan mielikuvituksen tuotteita, mutta Paul Auster muiden kirjailijoiden tapaan ammentaa myös omasta elämänkokemuksestaan. Kirjailijan (homo scriptorus, kirjoittava ihminen) elämä on askeettista narratiivin työstämistä yksinäisyydessä.
” That´s about as exciting a life as it is for a writer. You write sentences, and you cross out sentences.” Paul Auster
New York -trilogia
Paul Austerin esikoisromaani Lasikaupunki ilmestyi vihdoin vuonna 1985. Auster joutui elättämään itsensä satunnaisilla hanttihommilla, mutta hän oli sinnikäs; käsikirjoitus palautui tekijälle bumerangina peräti 17 kertaa! Lopulta kirja julkaistiin ja siitä tuli Austerin kirjallinen läpimurto. New York -trilogian kaksi muuta osaa ovat Aaveita ja Lukittu huone. Kolmen salapoliisiromaanin omintakeinen sarja on syntynyt Raymond Chandlerin ja film noir -elokuvien innoittamana. Rikokset johtavat seikkailuihin, joiden kautta Auster tarkastelee modernin ihmisen identiteetin muodostumista. Postmoderni juonirakenne tarkoittaa monimutkaisia juonenkäänteitä ja tapahtumien sijoittamista useisiin aikatasoihin. Lukija eksytetään labyrinttiin, josta vihjeiden perusteella löytyy kuin löytyykin Ariadnen lanka.
Lasikaupunki
Jännityskirjailija ottaa vastaan yksityisetsivän tehtävän ja joutuu keskelle juttua, joka on hämmentävämpi kuin hän olisi itse pystynyt keksimään. Hän ajautuu elämän ja kuoleman leikkiin, jossa panttina on oma identiteetti.
Aaveita
”Brown koulutti Bluen, opetti alan koukut, ja kun Brown vanheni, Blue otti ohjat.” Blue-niminen yksityisetsivä saa toimeksiannon mieheltä nimeltä White. Tehtävänä on varjostaa Black-nimistä henkilöä.
Lukittu huone
Kirjailija saa haltuunsa kadonneen ystävänsä kirjallisen jäämistön ja huomaa pian elävänsä tämän elämää, saavansa osansa tämän maineesta, tuloista ja jopa perheonnesta. Identiteettikysymysten pohtiminen on ollut luontevaa ikänsä Ison Omenan kulttuurien sulatusuunissa marinoidulle Austerille. Lukittu huone on mielestäni postmodernin trilogian vetävin osa.
Maallistunut juutalainen
Amerikanjuutalaiset on alusta pitäen heitetty eksistentialismin peruskysymysten äärelle. Kuka minä olen? Mitä teen elämälläni? Mikä on elämän tarkoitus? Ja tietysti se traaginen kysymys: Miksi minä olen hengissä, kun miljoonat juutalaiset kuolivat holokaustin uhreina? Ilman mustaa huumoria ja oivallusta kaiken katoavaisuudesta ei noista modernin ihmisen kriiseistä selviä.
”Et tarkalleen muista, milloin ymmärsit olevasi juutalainen. Sinusta tuntuu, että se tapahtui vähän sen jälkeen, kun olit tarpeeksi vanha ymmärtääksesi, että olet amerikkalainen, mutta saatat olla väärässäkin, ehkä se oli osa sinua aivan alusta asti. Kummankaan vanhempasi perhe ei ollut uskonnollinen. Kotonasi ei harjoitettu mitään rituaaleja, ei ollut sapattiateriaa perjantai-iltaisin, ei sytytetty kynttilöitä, ei käyty synagogassa edes suurina juhlapyhinä, puhumattakaan että olisi käyty perjantai-iltaisin tai lauantaiaamuisin, eikä sinun kuultesi lausuttu sanaakaan hepreaa. Vanhempasi kuitenkin pitivät itseään juutalaisina”, Paul Auster muistelee lapsuuttaan.
Paul Auster, Mielen maisemissa. Suom. Erkki Jukarainen. Tammi 2014, s. 59-60.
Tulen ja veren vuosi 1968
Leviatan (1992) ja Oraakkeliyö (2003) kertovat miesten välisestä ystävyydestä. Molemmissa on Austerille tyypillinen postmoderni juonirakenne, jossa erillisinä näyttäytyneet johtolangat lopulta solmitaan yhteen. Näkymätön (2009) ja Sunset Park (2010) ovat Paul Austerin mukaan pari. Ne kertovat nuorista ihmisistä.
Paul Auster opiskeli Columbian yliopistossa ja asui sen jälkeen neljä vuotta Ranskassa. Näkymätön alkaa vuodesta 1967 New Yorkissa. Columbian yliopistossa opiskeleva, runoilijan urasta haaveileva 22-vuotias Adam Walker kohtaa eräissä juhlissa mystisen ranskalaisen Rudolf Bornin ja tämän viehättävän tyttöystävän, Margotin. Uusia kokemuksia janoava Adam on pian täysin kiehtovan pariskunnan pauloissa, mutta joutuu kokemaan rajuja takaiskuja. Adamin naiivi idealismi kokee tuskallisen haaksirikon. Koko loppuelämänsä Adam hakee oikeutta ja pakenee kiellettyjä tunteitaan. Näkymätön käsittelee myös kolonialismin perintöä. Mysteeriksi jää, onko Adamilla ollut insestinen suhde kuvankauniin sisarensa Gwynin kanssa.
Näkymätön tapahtuu pääosin Pariisissa. Sota-aikana syntyneistä ranskalaisista Paulille tärkeimmät olivat elokuvaohjaaja Francois Truffaut ja kirjailija Georges Perec. Yksi mielenkiintoisimmista tuttavuuksista oli kirjailija Edmond Jabès (1912–1991), josta Auster kirjoitti upean esseen Kuolleiden kirja (esseekokoelmassa Baabelin perilliset, LoKi-kirjat 1988).
Pariisista kotiutuessaan Paul avioitui runoilija Lydia Davisin kanssa. Myrkyisä liitto purkautui jo 1978. Pariskunnalle syntyi poika Daniel vuonna 1977.
Finanssikriisin kurimuksessa
Sunset Parkin (2010) melkein kolmekymppinen päähenkilö Miles Heller asuu Floridassa, missä hän siivoaa työkseen ulosmitattuja taloja ja kuvaa hylättyjä esineitä. Hän käyttää siitä termiä sisäperkaus.
Miles on loitontunut New Yorkissa asuvista vanhemmistaan, koska kantaa syyllisyyttä velipuolensa tapaturmaisesta kuolemasta. Kirjankustantamon perustanut isä Morris Heller kuvittelee, että Miles on kuollut, kun poika yllättäen katoaa jälkiä jättämättä. Miles suuntaa Floridaan, jossa rakastuu alaikäiseen kuubalaistaustaiseen tyttöön nimeltä Pilar. Miles päättää ystävänsä Bingin kutsusta muuttaa vallattuun taloon Brooklynin Sunset Parkissa. Talon asukkaita uhkaa häätö, mutta kenelläkään heistä ei ole varaa tai mahdollisuutta asua muualla. Sunset Parkissa ääneen pääsevät yhteiskunnan marginaaleissa sinnittelevät nuoret, finanssikriisin uhrit, hylätyt talot ja tarpeettomiksi muuttuneet tavarat. Lopulta yhteys palautuu myös isän ja pojan välille.
Sunset Park kuvaa kulutusjuhlien päättymistä. Monien unelmat ovat murskana. Auster on todennut, että Yhdysvallat on ankara köyhille ja syrjäytyneille. USA:n historian kolme tragediaa ovat Austerin mukaan alkuperäisten amerikkalaisten eli intiaanien tuhoaminen ja heidän maidensa anastaminen; mustien orjuuttaminen ja etelävaltioiden julmat Jim Crow -lait; Vietnamin sota ja sen aiheuttamat traumat.
Väkivallan kierre
Paul Auster oli aktiivinen kirjailijoiden oikeuksia ajavassa kansainvälisessä PEN-järjestössä. Trumpin nousu valtaan ärsytti Austeria. Yhdysvallat jakautui yhä selvemmin vastakkaisiin leireihin. Väkivalta kiihtyi. Yksi Austerin viimeisistä projekteista oli kirja nimeltä Bloodbath Nation (2023). Pysäyttävät mustavalkoiset valokuvat joukkomurhien tapahtumapaikoilta on ottanut Spencer Ostrander.
Auster seurasi kauhistuneena roskaväen ryntäystä Capitoliumille 6.1.2021. George Floydin murha Minneapolisissa herätti eloon Black Lives Matter -liikkeen. Siinä on kaikuja kansalaisoikeustaistelun ajoilta 1960-luvulta. Poliittiset murhat järkyttivät Amerikkaa kuohuvalla 60-luvulla (JFK, Martin Luther King, Malcolm X, Robert F. Kennedy).
Yhdysvaltain perustuslaki takaa kansalaisille aseenkanto-oikeuden (The Second Amendment). Amerikkalaisilla on 393 miljoonaa asetta. Joka vuosi noin 40 000 amerikkalaista kuolee aseellisissa selkkauksissa. Suunnilleen sama määrä kuin liikenneonnettomuuksissa. Noin 20 000 amerikkalaista ampuu itsensä vuosittain. Kun tähän lisätään aseella tehdyt murhat, vahingot ja kuolemanrangaistukset, toista sataa amerikkalaista kuolee luoteihin joka ikinen päivä. Vuoden 1968 jälkeen jopa 1,5 miljoonaa amerikkalaista on kuollut aseellisen väkivallan uhrina.
Myös Paul Austerin oman sukuun liittyi vaiettu veriteko. Paul Austerin isän äiti Anna Auster ampui miehensä Harryn 23.1.1919 Kenoshassa, Wisconsinissa. Asiasta ei puhuttu. Murha paljastui sattumalta vuonna 1970. Isän emotionaalinen eristäytyminen sai selityksen.
Enemmistö amerikkalaisista haluaa pysäyttää aseellisen väkivallan tekemällä aseen hankkimisen vaikeammaksi. Tämä on toistaiseksi ollut mahdotonta, koska kansallinen kivääriyhdistys (NRA) on merkittävä poliitikkojen ja puolueiden rahoittaja.
Ihmeellinen on elämä
”Etsin rauhallista paikkaa jossa kuolla.” Näin lähtee liikkeelle yksi Paul Austerin rakastetuimmista teoksista, Sattumuksia Brooklynissa. Kirjan päähenkilö Nathan Glass on kuusikymppinen henkivakuutusasiamies, joka on saanut keuhkosyöpädiagnoosin (Auster kuuli sairastavansa samaa tautia joulukuussa 2022).
Nathan Glass asettuu siis Brooklyniin odottamaan saapuvaa viikatemiestä. Nathan aikoo kirjoittaa Ihmiselämän mielettömyyden kirjan. Se koostuisi ihmisille sattuneista ihmeellisistä tarinoista. (Oikeasti Paul Auster itse pyysi eräässä radio-ohjelmassa amerikkalaisia lähettämään tarinoita kokemistaan ihmeistä. Näistä hän koosti kirjan True Tales of American Life.)
Merkillisiä asioista alkaa tapahtua, kun Nathan kohtaa antikvariaatissa yllättäen sisarenpoikansa Tom Woodin. Tomin elämä on suistunut sivuraiteelle. Töissä hän kuitenkin käy. Tom esittelee Nathanille työnantajansa Harry Brightmanin, joka aiemmin on toiminut taidekauppiaana.
Seuraavaksi Tomin ja Nathanin luo tulee 10-vuotias sukulaistyttö, joka jostain syystä on lakannut puhumasta. Miehet yrittävät toimittaa tytön muiden sukulaisten luo, mutta tästä vasta seikkailu alkaakin. Lopulta Nathan huomaa, että hänen ympärillään on iso joukko rakastavia ihmisiä.
”Kun kävelin puistokatua pitkin hohtavan sinisen taivaan alla, olin onnellinen, ystävät hyvät, onnellisempi kuin kukaan joka ikinä on elänyt”, Nathan Glass tuumii hetkeä ennen lentokoneen iskeytymistä World Trade Centerin pohjoistorniin.
Neljäs vuodenaika
”The world is so unpredictable. Things happen suddenly, unexpectedly. We want to feel we are in control of our existence. In some ways we are, in some ways we´re not. We are ruled by the forces of chance and coincidence.” Paul Auster
Talvipäiväkirja (2012) on kirjailijan kehollisten muistojen kavalkadi. Auster kirjoitti sen sinä-muodossa, jotta sai hiukan etäisyyttä omiin kokemuksiinsa. Lopputuloksena on kiehtova sukellus Austerin maailmankuvan syntysijoille. Merkittävin yksittäinen sysäys itsetutkiskelulle oli Paul Austerin äidin Queenien (omaa sukua Bogat, s. 1925) yllättävä kuolema vuonna 2002. Auster kertoo vanhempiensa toraisasta avioliitosta. Tiet erosivat vuonna 1964. Queenie löysi onnen toisessa avioliitossaan, joka kuitenkin päättyi miehen kuolemaan. Queenie jäi yksin. Tieto äidin kuolemasta pysäyttää Paul Austerin; hän saa 63-vuotiaana paniikkikohtauksen ja joutuu muutenkin kohtaamaan ikääntymisen ongelmat. Kirjan lopussa hän kertoo siirtyneensä oman elämänsä talveen.
Pääosin Talvipäiväkirja on ylistys kirjailijan puolisolle Siri Hustvedtille (s. 1955) . Paul Auster oli 35-vuotias tavatessaan Siri Hustvedtin vuonna 1981. Heille syntyi yhteinen tytär Sophie. Myös Siri Hustvedt on arvostettu kirjailija ja neurotieteiden tutkija. Hustvedtin mukaan Paul Austerin tuotannossa tapahtui vähitellen siirtymä mielen sisäisistä kuvaksista kohti ihmissuhteiden muodostamia verkostoja.
Mielen maisemissa (2013) jatkaa Austerin lapsuuden ja nuoruuden muistojen perkaamista. Talvipäiväkirjan tavoin sinä-muodossa jatkuva matka ulottuu aikuisuuden porteille. Molemmat kirjat etenevät Austerin lukijoille tutussa ympäristössä, mutta mielenkiintoisia uusia yksityiskohtia putkahtaa esiin. Paul Austerista kehkeytyi Yhdysvaltain suurten ikäluokkien tunteiden etevä tulkitsija. Mielen maisemissa on suomentanut Arto Schroderus. Kirjan liitteenä on mustavalkoinen kuva-albumi amerikkalaisen populaarikulttuurin ja politiikan merkkitapahtumista kirjailijan kasvuvuosilta.
Silmänkääntötemppuja sirkuksessa
Ihmeitä? Onko niitä? Mr Vertigo (1994) on kehitysromaani, joka kuvaa Saint Louisista kotoisin olevan Walt Rawleyn hämmästyttävän elämäntarinan. St. Louisissa syntynyt Walt Rawley on ihmepoika, joka pääsee Mestari Yehudin oppipojaksi. Omintakeinen ja vähän pelottava Mestari Yehudin ostaa (!) orpopoika Waltin tämän sedältä kisällikseen. Ihmepoika Walt ja Mestari Yehudi treenaavat maaseudulla Kansasissa. Charles Lindbergh lentää ensimmäisenä ihmisenä lentokoneella ilman välilaskua Atlantin yli toukokuussa 1927. Samalla hetkellä maaginen Walt ällistyttää ihmisiä levitointiesityksillään. Tästä alkaa kaksikon merkillinen kiertomatka halki Yhdysvaltojen. Walt ja hänen opettajansa mestari Yehudi ovat tämän fantastisen tarinan yritteliäitä sankareita, joiden kimppuun käyvät kaikki pahantekijät, varkaat ja roistot Ku Klux Klanista Chicagon gangstereihin. Odysseian aikana mestarin taikavoimat siirtyvät menestystä janoavalle oppipojalle. Waltin kasvutarina symboloi amerikkalaista unelmaa. Lopulta Walt oivaltaa, että hänen epätoivonsa (joka synnyttää tyhjyyden kokemuksen yksilössä) kukisti painovoiman eivätkä Mestari Yehudin opit. Se että harhailee autiomaassa ei välttämättä todista, että Luvattu maa on olemassa.
Illuusioiden kirja
”Ellen erehdy, kaikki meistä haluavat uskoa mahdottomiin, uskotella että ihmeitä tapahtuu.” Näin alkaa yksi Austerin suosikkiteoksistani, Illuusioiden kirja (2002). Se kertoo unohdetusta mykkäelokuvan sankarista Hector Mannista. Salaperäinen Mann nimittäin katosi 29-vuotiaana. 60 vuotta myöhemmin kirjallisuuden opettaja David Zimmerin vaimo ja perheen molemmat pojat kuolevat lento-onnettomuudessa. Murheen murtama David torjuu suruaan ryyppäämällä ja töllöttämällä telkkaria. Hector Mannin urasta kertovat dokumenttifilmi pysäyttää Davidin. Hän päättää katsoa kaikki Hectorin filmit ja kirjoittaa niistä tutkielman.
Mannin elämäkertaa kirjoittava Alma Grund saapuu yllättäen Vermontiin. Alman isä on toiminut Hectorin filmeissä kuvaajana. Alma vakuuttaa, että Hector on elossa ja asuu New Mexicossa. Kaksikko saapuu länsirannikolle viime hetkellä. David ehtii keskustelemaan Hectorin kanssa. Hectorin vaimo Frieda Spelling aikoo kuitenkin tuhota Hectorin koko tuotannon heti, kun Hector kuolee.
Hectorin kuoleman jälkeen Frieda tuhoaa filmit ja tappaa itsensä. David palaa kotiinsa ja odottaa yhteistä tulevaisuutta Alma Grundin kanssa. Alma ei kuitenkaan koskaan saavu Davidin luo. Jäljelle jää vain tyhjyys.
Illuusioiden kirja kertoo kaiken katoavaisuudesta, ihmissuhteiden hauraudesta, syyllisyyden taakasta, menetyksistä ja pettymyksistä. Kuten filosofi Arthur Schopenhauer, myös Paul Auster kuitenkin uskoo, että taide voi jättää ihmiseen pysyvän jäljen; taiteen avulla voi hetkellisesti vapautua kuolevaisuuden kahleista.
Neljä polkua minuuteen
1141-sivuinen tiiliskivi 4 3 2 1 (Suom. Ilkka Rekiaro, Tammi 2017) esittelee Archie Fergusonin neljä mahdollista elämäntarinaa. Sattuma puuttuu peliin omine oikkuineen. Kohtalon käänteet muovaavat jopa Archien persoonallisuuden eri suuntiin. Mitä jos vanhemmat eivät olisikaan eronneet? Entä jos sukuni olisi ollut erilainen? Näitä kysymyksiä moni miettii lapsuudessaan.
Tulee mieleen suuren amerikkalaisen runoilijan Walt Whitmanin (1819-1892) runo Song of Myself ja sen säkeistö:
Do I contradict myself?
Very well then I contradict myself,
(I am large, I contain multitudes.)
Aika ajoin Paul Auster ihmetteli, miksi hän ylipäätään vielä oli elossa. Kuolema liippasi läheltä heinäkuussa 1961 Paulin ollessa 14-vuotias. Poikien kesäleirin ulkoiluretkellä alkoi sataa ja salama osui Paulin edellä piikkilanka-aidan alittaneeseen poikaan, joka kuoli sähköiskun seurauksena. Sattumaa vai johdatusta?
Archien neljä alter egoa ovat mahdollisia paulaustereita. Auster kuvaa juuri sitä maailmaa, jonka hän tuntee kuin omat taskunsa. Liikutaan pääasiassa Yhdysvaltain itärannikon kaupungeissa. Kaikissa fergusoneissa on samoja piirteitä: haave kirjailijan urasta, innostus baseballiin, heräävä seksuaalisuus (kaikki Fergusonit jahtaavat Amya), opiskelijaradikalismin ja kuohuvan 60-luvun kuvaus.
Mutta miksi fergusoneja on juuri neljä? Austerin mukaan pohjana ovat neljä vuodenaikaa, neljä ilmansuuntaa, neljä peruselementtiä (maa, ilma, tuli, vesi).
4 3 2 1 on suuri tarina Yhdysvalloista kylmän sodan kuumina vuosikymmeninä. Kirjassa on tosin paljon toistoa ja fergusonit menevät lukiessa sekaisin. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä vaikutelmaksi jää, että meidän kaikkien elämässä Rouva Fortunalla on ollut merkittävä rooli. Asiat voisivat olla myös toisin.
Kirjan lopussa Auster paljastaa metodinsa:
”Identtiset mutta erilaiset, toisin sanoen neljä poikaa, joilla oli samat vanhemmat, sama keho ja samat geenit mutta jotka kaikki elivät eri talossa eri kaupungissa omissa erilaisissa olosuhteissaan. Tällä tavoin pyöräytettynä ja noiden olosuhteiden vaikutuksesta pojat alkaisivat ajautua toisistaan yhä etäämmälle kirjan edetessä, kontata tai kävellä tai laukata läpi lapsuuden, teini-iän ja nuoruuden yhä selvemmin erilaisina henkilöinä, kulkisivat omia teitään mutta olisivat edelleen sama ihminen, kolme kuvitteellista versiota hänestä itsestään, ja sitten hän itse neljäntenä, kirjan tekijä.”
4 3 2 1, s. 1137 (suom. Ilkka Rekiaro).
Puutarhurin mietteitä
Austerin viimeisen teoksen päähenkilö on 71-vuotias arvostetun Princetonin yliopiston filosofian professori Sy Baumgartner. Kömpelöksi käynyt vanhus polttaa kätensä ruokaa valmistaessaan ja kaatuu omakotitalonsa portaissa. Ajatukset kääntyvät kohti lapsuuden muistoja ja menetettyjä rakkauksia. Sy on jäänyt leskeksi elokuussa 2008, kun Anna Blume hukkui myrskyävän meren aaltoihin Cape Codissa. Annan muisto on läsnä kaikkialla Baumgartnerin kotitalossa. (Monista Austerin teoksista tuttu Anna Blume (1950–2008) esiintyi jo suomentamatta jääneessä varhaiskauden romaanissa In The Country of Last Things.)
Surutyössä auttoi, että Baumgartner toimitti valikoiman Annan runoja kokoelmaksi.
Annan tavaroita penkoessaan Sy löytää Annan novellin Frankie Boyle. Annan nuoruudenrakastettu Frankie Boyle oli lähdössä sotimaan Vietnamiin, mutta hän kuoli koulutusleirillä räjähdysonnettomuudessa 1968. Anna oli tunnustanut Sylle Frankien karun kohtalon jättäneen pysyvän avohaavan hänen sieluunsa. Sy ja Anna menivät naimisiin 1972.
Pitkän epäröinnin jälkeen leskimies Sy on solminut suhteen Judith Feuerin kanssa. Judith on 16 vuotta nuorempi elokuvatutkija. Sy päättää jäädä eläkkeelle ja aloittaa uuden elämän Judithin kanssa. Siitä ei kuitenkaan tule mitään, koska uusi elämä riippuu vanhassa sielussa, kuten Bernard Malamud sanoisi.
Baumgartner lähtee etsimään juuriaan Itä-Euroopasta. Hän tekee pyhiinvaellusmatkan juutalaisen sukunsa syntysijoille Länsi-Ukrainaan 2017.
Kirjan loppupuolella nuori kirjallisuudentutkija Beatrix Coen on matkalla tapaamaan Sy Baumgartneria. Coenin aikeena on kirjoittaa väitöskirja Anna Blumen runoudesta.
Baumgartner on nostalginen kuvaus asioista, jotka tekevät ihmisen elämästä merkityksellisen. Se on upean kirjallisen uran eleginen loppunousu.
Lopuksi Paul Austerin ranskasta englanniksi kääntämä esseisti Joseph Joubertin (1754–1824) miete:
When we find what we have been looking for, we don’t have time to say it. We must die. One must die lovable (if one can).
Teksti: Harri Päiväsaari
7.5.2024
Kuusi suosikkiani:
- 4 3 2 1
- New York -trilogia
- Yksinäisyyden äärellä
- Sattumuksia Brooklynissä
- Illuusioiden kirja
- Mr Vertigo
Paul Austerin suomennettu tuotanto:
New York -trilogia: Lasikaupunki (1985, suom. 1988), Aaveita (1986, suom. 1988) ja Lukittu huone (1987, suom. 1989)
Kuun maisemissa (1989, suom. 1990)
Sattuman soittoa (1990, suom. 1992)
Leviatan (1992, suom. 1994)
Mr Vertigo (1994, suom. 1997)
Baabelin perilliset: esseitä 1970–1979 (suom. Loki-kirjat 1998)
Timbuktu (1998, suom. 1999)
Illuusioiden kirja (2002, suom. 2002)
Yksinäisyyden äärellä (1982, suom. 2005)
Oraakkeliyö (2004, suom. 2006)
Sattumuksia Brooklynissä (2005, suom. 2008)
Mies pimeässä ja Matkoja kirjoittajankammiossa (2008 ja 2006, suom. 2009)
Näkymätön (2009, suom. 2010)
Sunset Park (2010, suom. 2011)
Talvipäiväkirja (2012, suom. 2012)
Tässä ja nyt. Kirjeitä ystävyydestä. Yhdessä J.M. Coetzeen kanssa. (2013, suom. 2013)
Mielen maisemissa (2013, suom. 2014)
4 3 2 1 (2017, suom. 2017)
Baumgartner (2023, suom. 2024)
Lisäksi lähteinä käytetty:
Lahtinen, Aino-Maija, Mieli ja romaani. Paul Auster mielen kuvaajana. Helsingin Psykoterapiayhdistys ry (2016)
Petäjä, Jukka, Paul Austerin haastatteluja ja kirja-arvioita, Helsingin Sanomat.
Dokumenttielokuva Paul Auster ja unelma demokratiasta (What if, Saksa 2021). Yle areena.