harri paivasaari kolumni | Sisyfoksen tilityksiä

Kolumni - Harri Päiväsaari

Onnellinen Sisyfos

Koulumaailmasta kuuluu hätkähdyttäviä viestejä. Nuorten mielenterveysongelmat ovat yhä vaikeampia ja
se heijastuu monentyyppisenä oireiluna. Koulukiusaaminen koronan aikana on jopa lisääntynyt. Somen
vihapuheesta on loppujen lopuksi lyhyt matka väkivaltaan. Nuorten henkirikoksia on ollut viime aikoina
useita. Ensin uhria on kiusattu, lopulta jopa surmattu. Näistä uutisista tulee mieleen ruotsalaisen Jan
Guilloun kirja Pahuus (1981). Siinä sisäoppilaitoksen simputuskulttuuri saa aikaan katkeran väkivallan
kierteen.

Hollantilainen Rutger Bregman puhuu Hyvän historia -teoksessaan pygmalion-efektistä. Tarun Pygmalion
piti tekemästään patsaasta niin paljon, että jumalat päättivät herättää patsaan eloon. Kun uskomme
toisesta ihmisestä hyvää, hän usein alkaa toimia odotusten mukaisesti. Ikävä kyllä myös ennakkoluulot ja
vihamielisyys heijastuvat eteenpäin; tätä kutsutaan golem-efektiksi. Huonot odotukset tuottavat huonoja
tuloksia. Kyynisyys lisääntyy. ”Homo puppy on kuin antenni, joka virittyy jatkuvasti toisten taajuudelle.
Ihmiset ovat läpikotaisin peilaavia olentoja”, Bregman muistuttaa.

WhatsApp Image 2021 01 16 at 22.16.27 | Sisyfoksen tilityksiä

Luovuus

Hollantilaisen esseekirjallisuuden klassikko on Johan Huizingan Homo ludens, Leikkivä ihminen (alkuteos
1938, suom. Sirkka Salomaa). Huizingan mukaan leikki on olennainen tekijä kaikissa kulttuurimuodoissa.
Nykyään lapset leikkivät omaehtoisesti aivan liian vähän. Lasten sisäinen motivaatio katoaa, kun aina on
aikuinen ohjaamassa. Koulussa opettajat, kotona vanhemmat, harrastuksissa valmentajat. ”Olemme
menettämässä huolettomuutemme, leikkisyytemme”, Bregman varoittaa.
Lapset, jotka leikkivät itse, myös ajattelevat itse. Lapset pitkästyvät, jos leikki ei koskaan ole omaehtoista,
sisäisen motivaation ohjaamaa. Juuri pitkästyminen voi tosin avata oven luovuuteen. ”Luovuutta ei voi
opettaa, sen voi vain antaa kukoistaa”, psykologi Peter Gray vakuuttaa.

Vastuullisuus

Jos lapset oppivat leikkimällä, miksei opetustakin voisi järjestää sen mukaisesti? Tälle kuningasajatukselle
taiteilija ja koulunjohtaja Sjef Drummen perusti Agoran vuonna 2014. Koulu on Roermondissa, Etelä-
Hollannissa. Kaikki lapset valmistavasta keskiasteen ammattikoulutuksesta lukioon asti ovat yhdessä.
Opetustilojen seinät kaadettiin. Jokaisella opiskelijalla on henkilökohtainen opintosuunnitelma. Yhdessä
tekeminen on luonut nuoriin vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen. Agorassa ei kiusata, sillä opiskelijat
motivoivat toinen toisiaan yrittämään parhaansa. Ohjelmaan kuuluu viikoittainen keskustelu valmentajan
kanssa. Opettajat eli valmentajat auttavat nuoria asettamaan henkilökohtaisia tavoitteita. Jokainen
opiskelija on vastuussa omista opinnoistaan, mutta sisäinen motivaatio avittaa myös
yhteisvastuullisuuteen.
Bregman toteaa haikeasti, että Agoran tyyppiset hankkeet kaatuvat yleensä siihen, etteivät ne suoriudu
standardoitujen kokeiden kriteerien mukaisesti. Suomessa se tarkoittaa peruskoulun päättötodistusta ja
ylioppilastutkintoa. Kekseliäät hankkeet päättyvät usein siihen, että rahoitus tyrehtyy. Se on tavallisesti
leikin loppu.

Sivistys

Tämän kolumnin väliotsikot ovat oman työpaikkani Tampereen yhteiskoulun lukion arvot. Noin tuhannen
hengen opinahjomme kouluviihtyvyys on huippuluokkaa. Tässä jutussa mainituilta ongelmilta ei meilläkään

ole vältytty. Koulukiusaamista meillä on onneksi todella vähän. TYKin iskulause kuuluu näin: Persoonalliselle
opintielle. Meillä jokainen saa kehittyä omanlaisekseen persoonaksi. Luovuutta koulussamme voi harjoittaa
ilmaisutaitoaineissa, mutta myös akateemisissa opinnoissa.
”Leikin vastakohta ei ole työ, leikin vastakohta on masennus”, psykologi Brian Sutton-Smith määritteli.
Koululaitoksemme kärsii merkityksellisyyden vajeesta. Ja leikin puutteesta. Lapset tarvitsevat vapautta ja leikkiä. Tietenkin myös sivistystä, tietoja ja taitoja, joita tarvitaan kasvussa tasapainoiseksi yhteiskunnan
jäseneksi. On todellakin uuden ihmiskuvan aika.

Harri Päiväsaari
21.1.2021