Esseitä amerikanjuutalaisesta kirjallisuudesta osa 2: Saul Bellow (1915-2005)

Suurisieluinen Saul Bellow etsi olemassolomme henkistä perustaa

 

”Ja jokaisessa rinnassa on jäätikkö, joka on sulatettava, koska muuten rakkaus ei voi kiertää.”

Saul Bellow, Yhä usemman sydän pettää (1987). Suomentanut Jukka Kemppinen.

Amerikanjuutalainen kirjallisuus teki kansainvälisen läpimurron toisen maailmansodan jälkeen.

Varsinkin 1970-luku oli sen kulta-aikaa. Saul Bellowille myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1976 ja kaksi vuotta myöhemmin seppelöitiin pääosin jiddishiksi kirjoittanut Isaac Bashevis Singer.

Tarkastelen tässä esseessä Saul Bellowin tuotantoa viiden maantieteellisen kiintopisteen kautta. Ne ovat: Chicago, New York, Pariisi, Ateena ja Jerusalem.

Saul 2BBellow 2B 25281 2529 | Sisyfoksen tilityksiä

CHICAGO

Saul Bellowin vanhemmat olivat liettuanjuutalaisia, jotka tsaarivallan loppuaikoina asuivat Pietarissa. Juutalaisten elämä oli monin tavoin rajoitettua, ja Bellowit päättivät aloittaa alusta Amerikassa. He asettuivat Kanadaan juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa 1913. Saul Bellow syntyi Lachinessa, Montrealin liepeillä 10.6.1915. Hän oli perheen nuorin lapsi. Saulilla oli kaksi veljeä ja yksi sisko. Vieraillessaan 1970-luvulla Puolan Krakovassa, Saul muisteli, että hänen lapsuutensa miljöö oli kuin itäeurooppalainen ghetto.
Bellowin kasvuympäristö oli monikielinen. Kotona puhuttiin jiddishiä ja venäjää. Kadulla ranskaa ja englantia. Lisäksi isä Abram varmisti, että myös Saul opiskeli juutalaisuuden pyhiä tekstejä hepreaksi.
Bellowin emotionaaliset juuret olivat Chicagossa, jonne perhe muutti 1924. Voidaan sanoa, että Saul Bellow kirjoitti Chicagon maailmankirjallisuuteen. Oman äänensä Bellow löysi toisen maailmansodan jälkeen oleskellessaan Guggenheim-stipendiaattina Pariisissa. Augie Marchin kiemurat ilmestyi vuonna 1953 ja sai arvostetun National Book Award -palkinnon. Teoksen suomensi Kai Kaila vuonna 1953. Se oli myös ensimmäinen Bellowin Tammen Keltaisessa kirjastossa julkaistu teos.
Augie Marchin kiemuroiden avauskappale on suurenmoinen:

”Olen amerikkalainen, syntynyt Chicagossa -tuossa synkeässä kaupungissa – ja hoitelen asioita niin kuin olen opetellut tekemään, suorasukaisesti: joka ensiksi koputtaa sille ensiksi avataan. Joskus koputukseni on viaton, joskus ei niinkään viaton, mutta Herakleitos sanoo, että ihmisen luonne on hänen kohtalonsa, eikä loppujen lopuksi ole mahdollista naamioida koputuksia säätelemällä oven akustiikkaa tai peittämällä rystyset käsineillä.”

Pidin hurjan paljon Augie Marchin seikkailuista. Bellow piti itse kirjaa osin epäonnistuneena, koska siitä tuli 200 sivua liian pitkä (suomennoksessa on 598 sivua). Bellow vertasi myöhemmin Augie Marchia Jackson Pollockin Action Painting -tyylisuuntaan, niin  ylenpalttisen rönsyilevä, myrskyisä, muodoton roiskaisu tämä kirja on amerikanjuutalaisessa kirjallisuudessa.
Pitää paikkansa, että juoni polveilee osin hallitsemattomasti, mutta tärkeämpää on päähenkilön sinnikäs elämänasenne. Hän ei lannistu kohtaamistaan vastoinkäymisistä vaan etsii sinnikkäästi onneaan. Kirja on myös klassinen Bildungsroman, chicagolaisen veijarin Augien elämänkaari ryysyistä rikkauksiin. Siinä mielessä hän on kuin kuka tahansa amerikkalainen rajoittamattomien mahdollisuuksien maassa. Bellow oli ensimmäinen juutalainen kirjailija, joka antoi äänen Uuteen maailmaan asettuneille uskonveljilleen.
Augie March oli uudentyyppinen amerikanjuutalainen. ”Katsokaa minua, joka vaellan kaikkialla”, Augie julistaa ylpeänä.
Mainittakoon, että riviääkään tästä gangsterikaupungin kuuluisaksi tehneestä teoksesta ei ole kirjoitettu Chicagossa.
”Toisaalta on eräänlainen etu asua sellaisessa raakuuden maailmassa kuin Chicagossa, missä ei pääse syntymään harhakuvitelmia.” 

Humboldtin lahja

Bellowin toinen suuri Chicago-kirja on Pulitzer-palkittu Humboldtin lahja (1975). Se on mielestäni Bellowin paras teos. Kertojana toimii 55-vuotias Charlie Citrine, jonka ystävä Von Humboldt Fleisher eli boheemina runoilijana ja kuoli pennittömänä. Hän kuitenkin jätti jälkeensä merkittävän käsikirjoituksen kaverilleen Charlielle. Suomeksi teoksen käänsi Kai Kaila.

Charlie Citrine on tyypillinen bellowilainen elämästä vieraantunut älykkö, jonka naisasiat ja muutkin ihmissuhteet ovat umpisolmussa ja raha-asiat sekaisin. Citrine laatii tutkielmaa otsikolla ”Nykymaailman suuret ikävystyttäjät”. 
”Mikään tosiasiallinen ei koskaan vastaa tinkimätöntä odotusta ja tämä odotuksen tinkimättömyys on suuri ikävystymisen aiheuttaja.” Citrinen mielestä suurimmat ikävystymisen aiheuttajat olivat persoonallisen kosketuksen puuttuminen ulkomaailmaan ja kasvava, paisuva ja hallitseva, tuskallinen itsetietoisuuden kasvu. Nämä asiat ovat ruokkineet välinpitämättömyyden kirousta. 
Citrinen omakin alamäki on vauhdikas, mutta hän kaiken lisäksi potee huonoa omaatuntoa, kun ei ajoissa ymmärtänyt auttaa frendiään Humboldtia. Matkan varrella on paljon koomisia  selkkauksia, joita kertoja lähestyy sarkasmin kyllästämällä ironialla. Bellow ihmettelikin, että kriitikot eivät huomanneet, kuinka hauska kirja se oli. 
Humboldtin lahja on roman à clef, esikuvana toimi Bellowin kirjailijatoveri Delmore Schwartz, joka kuoli  sydänkohtaukseen 1966. Kirjan loppukohtaus sijoittuu hautausmaalle, hepreaksi Beth Olem. Sananmukaisesti se tarkoittaa väenpaljouden asuinpaikkaa. Runoilija Humboldt siirretään säädyllisempään hautapaikkaan, ja symbolisesti Charlie Citrine setvii näin välinsä hengenheimolaisensa kanssa.
Kolmas merkittävä Chicago-romaani on Dekaanin joulukuu. Se ilmestyi vuonna 1982. Albert Corde, entinen lehtimies, chicagolaisen yliopiston dekaani, matkustaa Bukarestiin romanialaissyntyisen vaimonsa Minnan (esikuvana Bellowin neljäs vaimo, arvostettu matemaatikko Alexandra Ionescu Tulcea) kanssa. Minnan äiti tekee kuolemaa kommunistipuolueen sairaalassa. 
Dekaanin joulukuu on tarkka kuvaus Ceausescun hirmuvallasta Romaniassa. Teoksessa on lukuisia absurdeja esimerkkejä elämästä totalitaristisessa valtiossa.
Toisaalta Albert Corde ottaa tehtäväkseen kuljettaa Chicago sielunsa läpi. ”Sitä mitä ei vienyt oman sielunsa läpi ei ollut edes olemassa, se nimenomaan teki kirjaimellisen kirjaimelliseksi. Todellisuus alkoi muuttua todelliseksi vasta kun sielu yhytti totuudet joita todellisuuteen kätkeytyi”, Corde filosofoi.
Yhteenvetona voi sanoa, että Bellowilla oli tapana suhtautua nostalgisesti pula-ajan lapsuuden Chicagon aikoihin ja ihmisiin, mutta hänellä oli vaikeuksia hyväksyä kotikaupunkinsa modernin ajan muodonmuutoksia. Tämä näkyi mm. Dekaanin joulukuu -teoksen Albert Corden suhtaumisessa rotukysymykseen ja muihin yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Chicagoa kuohutti 1980-luvun alussa slummien kärjistyvä väkivalta. Corden mielestä kriisien juurisyy on arvojen rappeutuminen.

 

NEW YORK

Saul Bellow harjoitteli boheemielämää New Yorkin Greenwich villagessa jo 1930-luvun lopulla, mutta Yhdysvaltain kansalaisuuden hän sai vasta 1941. Tyrä vapautti hänet asepalveluksesta ja hän liittyi Yhdysvaltain kauppalaivastoon 1945. Ensimmäinen romaani, kafkamainen Dangling Man ilmestyi 1944. Sitä on sanottu Sartren Inhon rinnakkaisteokseksi. Uhri (1947) sisältää dostojevskiläisiä pohdintoja mm. siitä, kuinka pitkälle ihminen voi olla ns. veljensä vartija. Uhrin (suomentanut Pentti Saarikoski) teemana on ennen kaikkea antisemitismi. Juutalaista päähenkilöa Asa Leventhalia vainoaa kristitty Kirby Allbee, joka on varsinainen maanvaiva. Hän jopa tuppaa Leventhalin luo asumaan. Yksi tulkinta on, että Kirby Allbee on Leventhalin päässään luoma mielikuvitusolento, Doppelgänger. Täpärä pelastuminen kaasumyrkytyksestä viittaa holokaustin aiheuttamaan ahdistukseen itärannikon juutalaisyhteisöissä.

Tartu tilaisuuteen

1950-luvun Bellow vietti pääosin New Yorkissa. Bellowin suuri New York -romaani on vuonna 1956 ilmestynyt Tartu tilaisuuteen (suomentanut Pentti Saarikoski). Se on tiivis moraliteetti muutamasta tunnista Isossa Omenassa. Pääosassa on Tommy Wilhelm (oikealta nimeltään Wilhelm Adler), joka asuu erossa vaimostaan hotellissa etsien elämälleen uutta suuntaa ja merkitystä. Myös Tommyn isäsuhde on tulehtunut eikä oikein mikään onnistu. Hänen tarinansa on kertomus tilinteon päivästä. Kun Bellow sai Nobelin vuonna 1976, Ruotsin akatemian mukaan juuri tässä kirjassa Bellow tavoittaa nykyihmisen eksistentialistisen kriisin.
”Seitsemän prosenttia tästä kansasta tekee itsemurhan alkoholilla. Kolme prosenttia kenties huumausaineilla. Sitten kuusikymmentä prosenttia kuihtuu tomuun pelkästä ikävästä. Edelleen kaksikymmentä prosenttia on myynyt sielunsa paholaiselle. Sitten on pieni prosentti niitä jotka haluavat elää. Tämä on ainoa merkitsevä asia koko nykyajan maailmassa”, mystinen tohtori Tamkin sanoo syöksykierteeseen ajautuneelle Tommylle. Uhkapeluri Tamkinilla on hypnoottinen vaikutus Tommyyn. New Yorkissa kaiken arvo lasketaan rahassa. Tommy tarttuu hetkeen  – ja menettää senkin, mitä hänellä vielä on.
Bellowin mukaan ihmisille annetaan korkeintaan ”vastauksia, jotka tulevat liian myöhään, kun kysyjä on jo matkalla portaita alas”. Näitä vastauksia hän kutsuu jiddishiksi käsitteellä trepverter.
Bellowin omintakeinen tyyli yhdistää katukieltä ja ylevää eliitin terminologiaa. 

Mr Sammlerin planeetta

Bellowin toinen suuri New Yorkiin sijoittuva kirja on Mr Sammlerin planeetta (1970). Sen Bellow kirjoitti Apollo 11 kuulennon innoitamana. Heinäkuussa 1969 Neil Armstorong ja Buzz Aldrin ottivat pienen askeleen kuun kamaralle, mutta se oli jättiloikka ihmiskunnalle. Teoksen alkuperäinen nimi oli The Future of the Moon, mutta siitä tittelistä Bellow luopui.
Kirjan tematiikkaa määrittelevät edistyskritiikki, kylmän sodan kuumat kriisit (Vietnam, lähi-itä), suurten ikäluokkien nostattama kaikkien arvojen uudelleenarviointi ja toisen maailmansodan ahdistava muisto.
Kirjan päähenkilö 70-vuotias Arthur Sammler on Puolan juutalainen, joka onnistui pelastautumaan holokaustista ryömimällä ylös joukkohaudasta, kirjaimellisesti kuoleman porteilta. Keskitysleirillä hänen toinen silmänsä on hakattu sokeaksi. Sodan jälkeen Sammler päätyi New Yorkiin yhdessä tyttärensä kanssa. Yhdellä silmällään Sammler tutkii erityisesti keskiaikaisen mystikon Mestari Eckhartin kristillisiä tekstejä.
Sammler ei yhdy kuulennon kansakuntaa elähdyttävään hurmokseen. 

”Tämä elämä, jota me luulemme ymmärtävämme. Siis minä oletan, että meidän täytyy hypätä pois, koska se on meidän kohtalomme. Jos se olisi järjellinen kysymys, olisi järjellistä ensin toteuttaa oikeudenmukaisuus tällä planeetalla. Sitten kun meillä olisi pyhimysten maa, ja sydämemme kiintyisi kuuhun, me voisimme nousta koneisiin ja lähteä…” (käännös Eila Pennanen)

 

Sammlerin mielestä merkkejä ihmiskunnan moraalisesta kehityksestä ei ole havaittavissa. Teknologia on muuttunut metafysiikaksi (Heidegger) ja viihde turruttaa ihmiset telkkarien ääreen. Mielenterveysongelmat ja yleinen pitkästyminen lisääntyvät. 
”Kiinnostava elämä on pölkkypäiden korkein käsite”, Sammler toteaa sarkastisesti.¨
”Entä maailma, oliko se tosiaan muuttumassa? Miksi? Kuinka? Sitenkö, että muutettaisiin avaruuteen, pois maasta? Muuttuisivatko sydämet? Uudistuisiko johto? Miksi, siksikö että oltiin väsyneitä vanhaan johtoon? Se ei ollut riittävä syy. Miksi, siksikö että maailma oli hajoamassa? No, Amerikka, jos ei maailma. No, horjui, jos ei hajonnut.”
Kirjan loppupuolella vauhti kiihtyy ja päärooliin nousevat perhesiteet. Sammler oivaltaa vihdoin oman hyväntekijänsä, gynekologina rikastuneen sisarenpoikansa Elya Brunerin arvon. Juutalaisuudessa abstraksti Jumalan olemassaolon pohdiskelu ei ole niin tärkeää kuin hyvät teot lähimmäisiä kohtaan. Tässä mielessä oivallinen teos on myös Bellowin lyhyen proosan (englanniksi short stories) kokoelman Löyhäsuinen mies ja muita kertomuksia päätösnovelli Serkukset. Toinen suosikkini on kokoelman pisin novelli Miten on päivä mennyt? Tämän ja monta muutakin Bellowin kirjaa on suomentanut Marja Alopaeus.

Sadekuningas

Schopenhauerin mukaan tahto aiheuttaa kärsimystä. Bellowin vuonna 1959 ilmestyneen kirjan Sadekuningas päähenkilö on 55-vuotias rikas amerikkalainen liikemies Henderson. Hän on masentunut ja rinnassa takoo monotoninen tahdon, tahdon, tahdon… Epämiellyttävä ääni vain vahvistuu kaiken aikaa. Hän päättää lähteä primitiiviseen Afrikkaan etsimään mielenrauhaa. 

 

”Inhimillinen täydellisyys on lyhytikäistä ja me rakastamme sitä enemmän kuin meidän kenties pitäisi. Mutta en voinut auttaa sitä. Se oli tahatonta. Tunsin kipua ikenissäni, missä sellaiset asiat ilmenevä tahdostani riippumatta, ja silloin tiesin kuinka hän (kuningas Dahfu) vaikutti minuun.”

 

 

Tuoreimman Bellow-elämäkerran kirjoittaja Zachary Leader pitää Sadekuningasta yhtenä Bellowin parhaista kirjoista, mutta mielestäni kuva Afrikasta on liian siirtomaahenkinen ja roolihahmotkin jotenkin outoja. Bellow paljasti, että juuri Henderson muistuttaa eniten häntä itseään. Mm. Bellowille tuttu Wilhelm Reichin ”huutoterapia” on mukana romaanissa. 

Herzog, amerikkalainen don Quijote

”Jos olen järjiltäni, niin sopii minulle, ajatteli Moses Herzog.” 

 

Saul Bellowin kansainvälinen läpilyönti tapahtui 1960-luvulla. Herzog (ilmestynyt 1964) on hänen henkilökohtaisin teos. Taustalla on hänen toisen vaimonsa Sondran suhde Bellowin hyvän ystävän Jack Ludwigin kanssa. Liitto Sondran kanssa kesti vain kolme vuotta 1956-1959. Kirjan suomensi tuoreeltaan Pentti Saarikoski.
Päähenkilö on 47-vuotias historianprofessori Moses Elkanah Herzog. Eroa vaativa Madeleine ei saa teoksessa kuin muutaman repliikin, sen sijaan Moses itse käy läpi jo toisen avioliittonsa kariutumisen syitä. Narsistinen Herzog näkee itsensä usein ikkunalasin peilistä tai tarkkailee toisia ihmisiä lasin läpi. Lasi on kuin muuri, joka erottaa ihmiset toisistaan. Ihminen ei voi tuntea edes aviopuolisoaan saati muita ihmisiä. Oikeastaan omakin toiminta on täynnä arvoituksia, joita selvitellään terapiassa.
Avioliiton perustana rakkaus on vaarallinen, koska tunteiden haalistuttua seurauksena on vaan loputtomat oikeustaistelut ja riitely omaisuudesta, lasten huoltajuudesta jne. Aviokriiseistä neljästi eronneella Bellowilla oli yllin kyllin omiakin kokemuksia. Herzogilla onkin varsin ironinen suhde ”aikamme seksuaaliseen vallankumoukseen”.
Herzogissa on lukuisia misogynisiä lausahduksia. Siteeratuin on sivulla 48: ”En opi koskaan ymmärtämään mitä naiset haluavat. Mitä he haluavat? He syövät vihreää salaattia ja juovat ihmisen verta.” Paula Levy korostaa artikkelissaan Women And  Gender on Bellow’s Fiction, että Herzog on prefeministisen aikakauden teos. Mosesilla on vaikeuksia hyväksyä naisten esiinmarssia yhteiskuntaan ja yliopistoihin. Uusi aika on koittanut. Vanhentuneet sukupuoliroolit murtuvat ryskyen. Keski-ikäinen professori on ymmällään. Niin kuin myös Bellow 1960-luvulla New Yorkissa, jossa hän voi pahoin.

Mosesin viiden päivän odysseia kääntyy groteskiksi, kun hän jää vähäisen liikenneonnettomuuden yhteydessä poliisin haaviin. Mosesin povitaskusta löytyy hänen isänsä antiikkinen revolveri, johon on ladattu kaksi luotia. Hän on jo luopunut kammottavasta murhahankkeesta, jolla pelastaisi tyttärensä Junen Valentine Gersbachin ja Madelinen kynsistä. Taskuista tippuu myös arvottomia venäläisiä tsaarinaikaisia ruplia, jotka kaiketi symboloivat  sitä, että Mosesin arvomaailma on vanhalta mantereelta peräisin. Takuisiin vaaditaan kuitenkin dollareita, jotka lyö pöytään Mosesin huolestunut velipoika Will, menestynyt rakennusurakoitsija. Todellisuuden ja machiavellismin opettajia ovat myös Madeleine, Gersbach sekä terapeutit ja asianajajat (yleisnimitys Reality Instructors). Moses kuitenkin kapinoi latteaa realismia, inhaa materialismia ja häikäilemätöntä vallantavoittelua vastaan. Hänen sydämessään on tilaa vain Willian Blaken ihmisrakkaudelle ja Rilken runoudelle (Imagination Instructors).

 
Moses kirjoittaa kirjeitä, joita hän ei kuitenkaan lähetä. Hän luottaa sanan voimaan. Hän kuitenkin pelkää jatkuvasti, että tulee väärinymmärretyksi. ”Ajan todellisuutta takaa kielen avulla”, hän julistaa.
Kirjeiden ja Mosesin pohdiskelujen yhteiskunnallinen sisältö on tarkkaa aikalaiskritiikkiä ja analyysiä länsimaisen kulttuurin tilasta. Herzogin mielestä aikamme ei kaipaa mitään niin paljon kuin viiden pennin synteesiä. 
Moses osaa kirjan lopussa antaa arvoa myös Madeleinelle, joka ohjasi hänet ideologioiden aikaan. Tosin Moseksen mukaan ”ihmiskunta elää kieroon kasvaneiden ideoiden varassa”. Lopulta Moses oppii hyväksymään keskeneräisyytensä (jota Ludeyvillen rempallaan oleva maaseututalo symboloi). 
Kaiken donquijotemaisen kohelluksen jälkeen on aika rauhoittua. ”Tällä hetkellä hänellä ei ollut sanottavaa kenellekään. Ei mitään. Ei sanaakaan.” 
Jukka Petäjä osoittaa väitöskirjassaan (katso lähdeluettelo), että Herzog on varhainen postmoderni amerikkalainen romaani. Herzogin minäkuva pirstaloituu osiin ja se näkyy mm. kerronnan vaihtumisena kolmeen eri persoonamuotoon. Kärsivä leikinlaskija Herzog on viisaudessaan hullu, kun taas intertekstuaalinen esikuva don Quijote on hulluudessaan viisas. Petäjän mukaan Moses Herzogissa ruumiillistuu historian kontingenssi, sattumanvaraisuus. Moraalikäsityksistä on samalla tullut ikään kuin vaihdettavia koodeja. Postmodernismia on juuri Herzogin pluralistinen minuus.
Saul 2BBellow 2Bautograph | Sisyfoksen tilityksiä

PARIISI

”Olet täynnä salaisuuksia, joita kutsut Minuksi.”
Paul Valéry (1871-1945)
Bellow pääsi Guggenheim-stipendiaattina Pariisiin 1948. Toinen maailmansota oli ohi, mutta kylmä sota oli jo alkanut. Esseessään My Paris (1983) Bellow muistelee, että pariisilaiset intellektuellit yrittivät täyttää marxilaisella doktriinilla sodan jättämän nihilistisen tyhjyyden.
(Bellow oli ollut 30-luvulla lyhyen aikaa trostkilainen, mutta luopui siitä, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Bellowin oli myös määrä tavata Trotski Meksikossa, mutta Stalinin salamurhaaja ehti lyödä Trotskin hengiltä.)
Sujuvasti ranskaa puhuva Bellow vieraili usein Pariisissa. Hän arvosti ranskalaisten sivistystä, henkevyyttä (l’esprit), kulttuuritietoisuutta ja elämäniloa (joie de vivre). Amerikkalaiset ovat käytännöllisiä ja pinnallisia, ranskalaiset elegantteja ja syvällisiä. Tosin Ranskan aika suurvaltana oli kahden maailmansodan jälkeen ohi.
”There was nothing marvelous about the Marxism of Sartre and his followers. Postwar French philosophy, adapted from the German, was less than enchanting. Paris, which had been a center, still looked like a center and could not bring itself to concede that it was a center no longer. Stubborn De Gaulle, assisted by Malraux, issued his fiats to a world that badly wanted to agree with him, but when the old man died there was nothing left – nothing but old monuments, old graces. Marxism, Eurocommunism, existentialism, structuralism, decontructionism, these could not restore the potency of French civilization. Sorry about that.”
Saul Bellow, My Paris (1983)

 

ATEENA

”Sielun rajoja ei voi löytää, vaikka kulkisi jokaisen tien. Niin syvä on sen ulottuvuus.”
Herakleitos
Saul Bellow oli koulutukseltaan antropologi ja sosiologi. Kirjailijana hän kaihtoi sitoutumista koulukuntiin tai oppisuuntauksiin, mutta hänen kirjoissaan on runsaasti vaikutteita idealistisesta filosofiasta. Useissa teoksissa vilahtavat nimet Spinoza, Kant, Hegel, Schopenhauer ja Martin Buber. Nykyajan filosofeista Bellowille läheisin oli Rudolf Steiner, jonka yhteen teokseen hän kirjoitti esipuheenkin. 
Ennen kaikkea Bellow kuitenkin ammensi Platonin laajasta tuotannosta. Omalla tavallaan myös Bellow yritti löytää tien harhakäsitysten luolasta kohti kahleista vapautumisen ja valaistumisen kokemuksia.
Bellowin viimeinen teos on nimeltään Ravelstein (2000), jonka esikuvana oli värikäs ja omintakeinen filosofi Allan Bloom. Bellow ja Bloom pitivät yhdessä kursseja Chicagon yliopistossa ja ystävystyivät samalla. Englantilainen filosofi A.N.Whitehead muuten ennusti, että Chicagosta tulee uusi Ateena, koska siellä äly on kaikkien vapaasti käytettävissä ja siksi kaikki on mahdollista.

Ravelstein on elegia ystävyydelle. Abe Ravelstein kirjoittaa ystävänsä Chickin ehdotuksesta ihmiskunnan aatteista yleisteoksen, josta tulee bestseller. Vastaavasti Ravelstein ehdottaa, että Chick kirjoittaa hänestä elämäkerran. Kun Ravelstein kuolee AIDSin rampauttamana, Chickin on aika lunastaa lupaus. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Chick matkustaa uuden vaimonsa Rosien (Bellowin viides vaimo Josie Freeman) kanssa Karibialle lemmenlomalle. Hän valmistautuu kirjoittamaan Ravelstein-biografian. Hengenvaarallinen ruokamyrkytys kuitenkin keskeyttää lomailun ja Chick joutuu taistelemaan hengestään sairaalassa. Sinnikäs Rosie pelastaa miehensä hengen. Tämäkin on tositapaus elävästä elämästä.
Ravelstein on yksi Bellowin parhaista teoksista. Vaikka Bellow on vakava kirjailija ja varsinkin tässä teoksessa kuolema on lähellä, on kirjassa paljon huumoria. Ravelstein eli ja kuoli kuin Sokrates. Chick oli hänen opetuslapsensa, jonka oli määrä kertoa totuus filosofista, jonka olemus ei jättänyt ketään kylmäksi. 

 

 

JERUSALEM

Jerusalemin 2BItkumuuri | Sisyfoksen tilityksiä
Juutalaisten pääsiäisjumalanpalvelus oli jo keskiajalta lähtien päättynyt sanoihin: Le Shana haba be Jerusalajim, Ensi vuonna Jerusalemissa. Keskiviikkona 7.6.1967 Moshe Dayan ja hänen joukkonsa pitivät hartaushetken itkumuurin juurella Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Maanpaon ja vainojen aikainen vuosisatainen toive oli täytetty.

Vuonna 1967 Egyptin, Syyrian ja Jordanian hyökkäys Israelin kimppuun aloitti ns. kuuden päivän sodan. Sen seurauksena Israel valtasi Jordanialta Itä-Jerusalemin ja Länsirannan, Egyptiltä Siinain ja Gazan sekä Syyrialta strategisesti tärkeät Golanin kukkulat. Kuuden päivän sotaa seurasi kuuden vuoden rauha. Konflikti puhkesi uudelleen vuonna 1973, jolloin käytiin Jom Kippurin sota.
Benjamin Taylorin toimittamassa kokoomateoksessa There Is Simply Too Much to Think About on Bellowin tekstejä mm. Newsweekin reportterina kuuden päivän sodasta. Kirjassa on myös runsaasti Bellowin kritiikkejä, sanomalehtijuttuja ja muuta aineistoa, jota voidaan kutsua nimellä non-fiction. Teoksen luettuaan voi todeta, että Bellow oli erittäin monipuolinen ja taitava sanankäyttäjä.

1980-luvun lopulta alkaen Bellow kirjoitti joukon pienoisromaaneja, joista mielestäni paras on Bellarosa (1989). Päähenkilö on juutalainen maahanmuuttaja Harry Fonstein, jonka Broadway-tuottaja Billy Rose on pelastanut natsien miehittämästä Euroopasta ja näin varmalta kuolemalta. Harry haluaisi kiittää hyväntekijäänsä, mutta Billy Rose ei ota Harrya vastaan. Hän haluaa unohtaa koko jutun. Bellarosa on tutkielma inhimillisestä muistin ja unohtamisen lahjasta. Mieleenpainuvassa kohtauksessa  Harryn vaimo Sorella pohtii, että ”juutalaiset pystyivät selviämään kaikesta millä Eurooppa heitä heitti. Heidän onnekkaat rippeensä siis. Mutta nyt tulee seuraava testi: Amerikka, pystyvätkö he pitämään pintansa, vai onko Amerikka heille liikaa?
Harri Päiväsaari

29.7.2020

 

Kuusi Saul Bellowin suosikkiteostani:
1. Humboldtin lahja (1975)
2. Herzog (1964)
3. Augie Marchin kiemurat (1953)
4. Mr Sammlerin planeetta (1970)
5. Ravelstein (2000)
6. There Is Simply Too Much to Think About (2010).
25BOOKBELLOW superJumbo | Sisyfoksen tilityksiä
Lähteet:
Saul Bellowin kaikki suomennetut teokset (14) ovat ilmestyneet Tammen Keltaisessa kirjastossa. Jostain syystä ensimmäinen Dangling Man (1944) on jäänyt kääntämättä.
Saul Bellow, There Is Simply Too Much to Think About. Edited by Benjamin Taylor (2010)
James Atlas, Bellow. A Biography (2000)
Cambridge Companion to Saul Bellow. Edited by Victoria Aarons (2017)
Jukka petäjä, Tyhjyyden reunalla, helvetin kannella. Yhtenäisen subjektin hajoaminen Saul Bellowin Herzogissa. Avain, Vantaa (2010).