Kun juutalaisten joukkomurhasta tuli patenttiratkaisu modernin yhteiskunnan ongelmiin

 

Totalitarismi, 1900-luvun raskain taakka

KIRJAT. Hannah Arendt, Totalitarismin synty. Suomentanut Matti Kinnunen. Vastapaino, Tampere 2013, 731 sivua.


Hannah 2BArendt | Sisyfoksen tilityksiä


”Meillä ei ole enää varaa ottaa menneisyydestä vain sen hyviä puolia kutsuen sitä ai­noaksi perinnöksemme, ja hylätä paha pitämällä sitä vain painolastina, joka aikaa myöten unohtuu itsestään.”

Hannah Arendt, Totalitarismin synty

Saksalaissyntyinen yhteiskuntafilosofi Hannah Arendt (1906-1975) pohti koko elämänsä vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien olemusta. Hän opiskeli filosofiaa mm. Karl Jaspersin ohjauksessa, kirjoitti väitöskirjansa kirkkoisä Augustinuksen rakkauden käsitteestä ja eli kiihkeän romanssin Martin Heideggerin kanssa. Sitten natsit polttivat Saksan valtiopäivätalon 27.2.1933. Sillä hetkellä 26-vuotiaasta Hannah Arendtista tuli poliittinen toimija. 
Hitlerin noustua valtaan Arendt pakeni juutalaisvainoja Ranskaan, jossa työskenteli sionistisissa järjestöissä. Kun Hitler marssi Pariisiin, Arendtin onnistui paeta puolisonsa Heinrich Blücherin kanssa Yhdysvaltoihin. Samoihin aikoihin alkoivat juutalaisten kuljetukset Saksan ja Puolan keskitys- ja tuhoamisleireille. Ranskassa asuvista juutalaisista noin 72 500 murhattiin vuosina 1942–1944. 
Miksi juuri sivistyneestä Euroopasta tuli brutaalien joukkoliikkeiden kammottava temmellyskenttä? Kuinka maailmanpolitiikan kannalta marginaalinen ilmiö antisemitismi muuttui katalysaattoriksi natsiliikkeelle, maailmansodalle ja kuolemantehtaiden perustamiselle? 

Hannah Arendtin Totalitarismin synnyn ilmestyessä vuonna 1951 Stalin oli vielä vallassa. (Matti Kinnusen suomennos valmistui 2013). Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen käsittelee antisemitismia, toinen imperialismia ja vasta viimeinen totalitarismia. Totalitarismi hyödynsi häikäilemättömästi eurooppalaisen politiikan perintöä. Juuri antisemitismi edusti ”liimaa”, joka sitoi muut totalitarismin osat toisiinsa, muodostaen kansallissosialistisen ideologian perustan. Imperialismi ja siihen liittyvä laajentuminen vain sen itsensä vuoksi puolestaan pohjusti totalitaaristen liikkeiden toimintalogiikkaa. Maailmanpolitiikka syntyi juuri imperialismin aikakaudella ja synnytti ajatuksen totaalisesta maailmanvallasta. Totalitarismista tuli ikuisesti tulevaisuuteen suuntautuva projekti. 


“Arendtin mukaan totalitarismia voidaan ymmärtää vain suhteessa modernisaatioprosessiin. Tämän prosessin ilmenemismuotoihin lukeutuu myös yhteiskunnan synty, jota voidaan samalla pitää yhtenä totalitarismin mahdollisuusehdoista. Ilman yhteiskunnan syntyä – yhteiskunnan, jota luonnehtii kasvoton byrokratia, maailmasta vieraantuneiden atomisoituneiden yksilöiden massat, pelkän elämän ja säilymisen ensisijaisuus suhteessa muihin inhimillisiin aktiviteetteihin, normalisaatio ja niin edelleen – totalitarismi ei olisi ollut mahdollinen. Arendt on modernin yhteiskunnan kriitikko, koska juuri moderni yhteiskunta teki mahdolliseksi Auschwitzin.”

Näin kirjoittavat Ari-Elmeri Hyvönen ja Mika Ojakangas kokoomateoksessa 1900-luvun saksalainen yhteiskuntateoria.

Massojen kapina

“Ihmisoikeuksien julistus 1700-luvun lopussa oli historian käännekohta”, Hannah Arendt korostaa.
Syntyperään perustuva sääty-yhteiskunta alkoi murentua. Tilalle tuli luokkayhteiskunta. Porvaristo nousi taloudelliseen johtoasemaan ja vaati yhä äänekkäämmin paikkaa säätyläisten parhaimmiston riveissä.
Aatelisto tunsi asemansa uhatuksi ja haki yhteyttä kodittomiksi jääneisiin massoihin. Sellaiseksi osoittautuivat 1800-luvulla suositut pan-aatteet  (kuten pangermanismi ja panslavismi) ja rasistiset rotuteoriat.
1800-luvulla ihmisoikeudet kytkettiin valtioon. Varsinkin porvariston aate liberalismi vetosi ihmisoikeuksiin, kun yksilöt tarvitsivat suojaa valtion uutta suvereenisuutta ja yhteiskunnan uutta mielivaltaa vastaan. Konservatiivien aate nationalismi liitti ihmisoikeudet kansallisuuteen. 
Imperialismi kiristi suurvaltojen välejä, mutta kasvatti aivan uudenlaisia opportunisteja, kuten Cecil Rhodes Etelä-Afrikassa. “Imperialistinen politiikka on turmellut Euroopan maita enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä”, Hannah Arendt tykittää.

Totalitarismin kristallisoituminen juutalaisvihan kautta


Arendt toteaa kirjansa alussa, että ennen 1870-lukua antisemitismi kuului “Euroopan historian maanalaiseen virtaan”. Vähitellen nuo synkät kerrostumat tulivat päivänvaloon, kun juutalaiset saivat täydet kansalaisoikeudet (esim. Itävalta-Unkarissa 1867) ja assimiloituminen sai uutta vauhtia. Antisemitismistä tuli ensi kertaa poliittinen ideologia. Ensimmäiset avoimen antisemistiset puolueet syntyivät 1870- 1880-luvulla. Ainoa suora seuraus antisemitismin yleistymisestä oli kuitenkin sionismiaatteen synty. 
Juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu alkoi pakolaiskriisinä. Venäjän tsaari Aleksanteri II kuoli attentaatin uhrina 1881. Terroriteko kiihdytti pogromeja juutalaisten asuinalueilla erityisesti Ukrainassa, Puolassa ja Itävalta-Unkarin hallitsemassa Galitsiassa. Juutalaisten muuttoliike kasvoi varsinkin Yhdysvaltoihin, mutta myös Länsi-Eurooppaan ja Palestiinaan.
Kehittyvissä kansallisvaltioissa juutalaisista alkoi muodostua ainoa aidosti valtioon sitoutunut ryhmä. Valtionvastaisuus alkoi siksi kohdistua yhä suoremmin juutalaisiin. “Lännen hovijuutalaisia ja heidän seuraajiaan, juutalaisia pankkiireja ja liikemiehiä, ei koskaan hyväksytty sosiaalisesti eivätkä he edes välittäneet päästä irti oman näkymättömän gettonsa ahtaista rajoista”, Arendt kirjoittaa.
Ensin hyökkäys kohdistui pankkiirisuku Rotschildeihin, koska Itävallan rautatiet olivat suvun hallussa 1836-1886. Seuraavaksi huolestuttiin juutalaisten liikemiesten pojista, jotka kiihkeästi halusivat irti omasta kansanryhmästään ja sisälle yhteiskuntaan. “Itävaltaan mainittavaa juutalaisälymystöä syntyi vasta 1800-luvun lopussa, jolloin se joutui heti antisemitistien täyden painostuksen kohteeksi”, Arendt tähdentää. Monista juutalaismiljönäärien pojista tuli sosialisteja. Arendtin mielestä “Adolf Hitlerin nerokkain julkisuustemppu oli kohu juutalaiskapitalistin ja juutalaissosialistin salaisesta liitosta”.
Juutalaiset luottivat Habsburgien monarkian suojelukseen eivätkä huomanneet uhkaavaa vaaraa. Assimiloituneet juutalaiset olivat juutalaisuudestaan puolittain ylpeitä ja puolittain häpeissään. Hyvä esimerkki kaksoistietoisuudesta on ranskalainen kirjailija Marcel Proust (1870-1922).
1800-luvun antisemitismi huipentui Ranskan Kolmannessa tasavallassa. Kliimaksina toimi Dreyfusin häväistysjuttu vuonna 1894. Ranskan pääesikunnan juutalainen upseeri Alfred Dreyfus tuomittiin vakoilusta Saksan hyväksi elinkautiseen vankeuteen Pirunsaarelle. Syytteet oli tekaistu, tutkinta leväperäinen eikä Dreyfusille annettu mahdollisuutta osoittaa syyttömyyttään. Kovan kohun jälkeen Dreyfus armahdettiin, mutta häntä ei kunnolla rehabilitoitu.
Theodor Herzl oli Dreyfusin jutun aikaan wieniläisen Neue Freie Pressen kirjeenvaihtajana Pariisissa ja hän seurasi järkyttyneenä antisemitismin eskaloitumista. Herzl vakuuttui, että juutalaisten assimiloituminen johtaa paradoksaalisesti laajoihin pogromeihin. Herzl alkoi valmistella juutalaisvaltion perustamista.


Darwin ja Marx esikuvina


Hannah Arendt oli yksi ensimmäisistä politiikan teoreetikoista, joka korosti Hitlerin ja Stalinin ideologioiden ja systeemien yhteisiä piirteitä. Kansallissosialistit omaksuivat sosiaalidarwinismin ja kommunistit Marxin opit kapitalismin väistämättömästä tuhosta, mutta eivät jääneet odottamaan, että Luonto ja Historia tekisivät tehtävänsä. He halusivat nopeuttaa kehitystä, toteuttaa luonnonmukaisesti tai yhteiskunnallisesti elinkelvottomien tappamisen utopian nimissä. Sekä Hitler että Stalin halusivat pelastaa ihmiskunnan. Pelastus tapahtuisi keinoja kaihtamatta. Totalitaarisen ihmisen piti olla valmis uhraaman kaikki silmää räpäyttämättä, jopa oma henkensä Johtajan ja ideologian puolesta.
Arendtin mukaan niin Saksan natseille kuin eurooppalaisille kommunistiliikkeille oli tyypillistä, että ne värväsivät kannattajansa juurettomista ja syrjäytyneistä ihmisistä. Viha ja piittaamattomuus kasvoivat kun luokkayhteiskunnan romahdus oli eristänyt ihmiset omillaan pärjääviksi yksilöiksi. Uusien joukkoliikkeiden vahvat johtajat ja heidän messiaaniset ideologiansa hajottivat luokat massoiksi.
Arendtin mukaan totalitarismin nousu edellytti tyytymättömiä massoja, epätoivoista ja vihaista roskaväkeä (englanniksi mob), joka jäi sivurooliin yhteiskunnassa. Toisekseen se edellytti propagandaa, jolla mobilisoida massojen tarve paeta todellisen maailman ongelmia. 

HI02 2BHitler 2Bja 2BStalin | Sisyfoksen tilityksiä

Molotovin-Ribbentropin -sopimuksen 23.8.1939 jälkeen Hitler ja Stalin esitettiin pilakuvissa varsin sarkastiseen sävyyn. Todellisuudessa machiavellistinen  sopimus oli lähtölaukaus toiseen maailmansotaan.

Terrori totalitarismin ytimessä

Valtaan päästyään totalitaarinen järjestelmä lakkaa perustelemasta asiaansa opinkappaleilla. Se muuttaa massaihmiset tykinruoaksi tai kasvottomiksi koneiston osiksi ja kylvää kauhua terroria kiihdyttämällä. Kaikki on mahdollista eikä kukaan ole turvassa.

Armeijan valta siirtyy (salaiselle) poliisille. Keskitysleirit ja tuhoamisleirit liittyvät tähän aivan uudentyyppiseen hallintajärjestelmään.

Leirejä oli Arendtin mukaan kolmenlaisia, joita voidaan havainnollistaa dantemaisilla termeillä: Manala, Kiirastuli ja Helvetti. Ensimmäistä kategoriaa edustivat leirit, joihin koottiin kaikenkirjavaa epätoivottua väkeä (pakolaisia, valtiottomiksi jääneitä ihmisiä, asosiaalisia ihmisiä jopa työttömiä). Gursin leiri Ranskassa, jossa Arendt itsekin vietti kuukausia 1940, oli yksi esimerkki esitotalitaarisesta leiristä. Stalinin leirit, jossa vangit enimmäkseen kuolivat nälkään tai pakkotyöhön, oli esimerkki kiirastulesta. Sen sijaan Hitlerin kuolemantehtaat olivat helvetti maan päällä. 
Totalitarismissa ihmiseltä riistettiin ensimmäiseksi juridinen status. Häneltä otettiin pois kansalaisoikeudet. Seuraavaksi valtion viholliseksi katsottu ihminen passitettiin keskitysleirille, jossa uhreista tehtiin kanssarikollisia. Näin riistettiin uhreilta moraalinen status. Siten ihmeen kaupalla hengissä säilyneistä tehtiin eläviä ruumiita. Viimeisenä vaiheena oli kaikenlaisen omatoimisuuden, spontaaniuden, vähäistenkin persoonallisten ajatusten karsiminen pois. Stalinin ja Hitlerin valtakuntien kaikista ihmisistä tuli kuin Pavlovin koiria, jotka toimivat kuin automaatit vallanpitäjien totaalisen terrorin kauhun kangistamina. Juuri se on totaalisen herruuden loppupiste: täydellinen toiminnan lamaantuminen.

Politiikka vapauden valtakuntana

Hannah Arendt ihaili antiikin Ateenan demokratiaa, juuri siksi, että se teki selkeän eron julkisen (polis) ja yksityisen (oikos) välille. Politiikka ei Arendtille ollut vallankäyttöä vaan vapauden ja toiminnan uljas ulottuvuus. Uudella ajalla yhteisistä asioista huolta kantava kansalainen (ranskaksi citoyen) rappeutui poroporvariksi (bourgeois). Pelkäksi yksityiseksi ihmiseksi surkastuneen kansalaisen moraali on helppo tuhota, kuten Hitler ja Stalin hyvin tiesivät.

Israelin valtio perustettiin toukokuussa 1948. Nuoruudessaan sionismista innostunut Arendt kannatti arabien ja juutalaisten yhteisen liittovaltion luomista Palestiinaan. Samaa ajoi esimerkiksi äskettäin kuollut arvostettu israelilainen kirjailija Amos Oz. Molemmat varoittivat Palestiinan arabien asettamista toisen luokan kansalaisen asemaan. Näin ikävä kyllä on tapahtunut.

Arendt seurasi SS-upseeri Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä Israelissa (1961) ja julkaisi myöhemmin raporttinsa Eichmann Jerusalemissa  New Yorker -aikakauslehdessä. Arendtin mukaan Eichmannin rikokset juutalaisia vastaan eivät johtuneet hirviömäisestä pahuudesta, vaan hänen ajattelunsa vaarallisesta pinnallisuudesta, “pahan banaalisuudesta”. Eichmann oli siis tyypillinen Kolmannen valtakunnan kirjoituspöytäbyrokraatti, joka  konemaisesti toteutti ylhäältä annetut käskyt.
Arendt suututti juutalaiset, koska hän piti  juutalaisneuvostojen sopeutumista yhteistoimintaan natsien kanssa osasyyllisenä juutalaisten joukkotuhoon. Hänen mukaansa uhreja olisi pitänyt varoittaa eikä luovuttaa ilman vastarintaa murhaajien käsiin.

Arendt 2BBenjamin | Sisyfoksen tilityksiä

Hannah Arendt toimitti Yhdysvalloissa ystävänsä Walter Benjaminin (1892-1940) tekstikokoelman Illuminations (1969).

Pakolaisuus, köyhyys ja vähäosaisuus ei ole maailmasta loppunut. Pakolaisleireilla on liian usein epäinhimilliset olosuhteet. Totalitarismiakaan ei ole nujerrettu ja ääriliikkeet ovat viime vuosina taas nostaneet päätään jopa Euroopassa. 

“Toivo on meille annettu vain niiden tähden, joilla toivoa ei ole.”

 Näin kirjoitti Hannah Arendtin ystävä Walter Benjamin fasismin kauden alussa. Benjamin teki itsemurhan paetessaan natseja 1940.
Hannah Arendtin Totalitarismin synty on perusteellinen teos fanaattisten joukkoliikkeiden kehittymisestä modernin yhteiskunnan lehtolapsena. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on tietenkin kehittynyt niiden 75 vuoden aikana, jotka erottavat meidät toisesta maailmansodasta. Arendtin sanoma on silti edelleen kirkas:  Ihmisoikeudet tarvitsevat jatkuvasti uudet takuut ja vahvoja organisaatioita niitä tukemaan.

Lähteet: 
Arendt, Hannah, Totalitarismin synty. Suomentanut Matti Kinnunen. Vastapaino. Tampere 2013.
The Portable Hannah Arendt. Edited by Peter Baehr. Penguin Books 2000.
Benjamin, Walter, Messiaanisen sirpaleita. Kansan sivistystyön liitto ja Tutkijaliitto. Jyväskylä 1989.
Bernstein, Richard J, Hannah Arendt and the Jewish Question. MIT Press 1996.
1900-luvun saksalainen yhteiskuntateoria. Toim. Ilkka Kauppinen, Miikka Pyykkönen ja Olli-Pekka Moisio. Gaudeamus. Tallinna 2019.

Harri Päiväsaari
24.5.2020