Jaan Kross, Taivaankivi (1975). Suomentanut Jouko Vanhanen. Tuglas-seura 2020.
 |
| Jaan Krossin Taivaankivi ilmestyi Virossa 1975. Sen on suomentanut Jouko Vanhanen. |
Suurta olla pieni kansa, kirjoitti aikoinaan Veijo Meri (1928-2015). Vielä meitäkin pienempi on Viron sisukas kansakunta Suomenlahden eteläpuolella. 1800-luku oli kansallisen heräämisen vuosisata, ja Virossakin ryhdyttiin pohdiskelemaan, mikä on Viron kansan ja viron kielen asema Euroopassa.
Parhaiten unelman virosta kulttuurikielenä tiivistää Kristjan Jaak Peterson (1801-1822) jokaisen virolaisen tuntemassa runossa:
viroksi:
Kas siis selle maa keel
Laulu tules ei või
Taevani tõustes üles
Igavikku endale otsida?!
suomeksi:
Eikö siis tämän maan kieli
voisi laulun tulessa
taivaisiin kohotessaan
etsiä itselleen ikuisuutta?!
Kristjan Jaak Peterson oli ensimmäinen vironkielinen runoilija. Hän kirjoitti yllä siteeratut rivit 17-vuotiaana 1818. Runo löydettiin Petersonin muun tuotannon ohessa noin sata vuotta myöhemmin. Nykyisin Petersonin syntymäpäivää 14.3. juhlitaan Virossa äidinkielen päivänä.
Peterson on yksi päähenkilöistä Jaan Krossin (1920-2007) pienoisromaanissa Taivaankivi, jonka Tuglas-seura julkaisi äskettäin kirjailijan syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi. Sen on suomentanut Jouko Vanhanen. Krossin koko proosatuotanto on nyt suomennettu.
Kross kirjoittaa saatesanoissaan, että sysäyksen Taivaankiven kirjoittamiseen hän sai perehtyessään Tarton kirjallisuusmuseossa Otto Wilhelm Masingin (1763-1832) valtavaan kirjalliseen aineistoon. Masing oli rovasti ja kirkkoherra Viru-Nigulassa Pohjois-Virossa ja Äksissä Tartonmaalla. Masing oli viron kielen tutkija ja edistäjä sekä sanomalehtimies ja kansanvalistaja. Masing otti käyttöön viron kielen õ-kirjaimen.
Masingin toinen vaimo oli italialainen Caroline Antoinette Piccaluga (1792-1858).
Vieras mies tuli taloon
Taivaankivi sijoittuu Masingin isännöimään Äksin pappilaan vuoteen 1821. Nuori kielinero Peterson tulee vierailulle keskustelemaan rovasti Masingin kanssa viron kielestä ja kulttuurielämästä. Väitetään, että Peterson hallitsi 16 kieltä! ”Mikäli myös kuolleet kielet lasketaan mukaan”, niin kuin Peterson itse Taivaankivessä toteaa.
Napolilaissyntyinen Cara oli tullut Pietarista juuri äskettäin viiden lapsen kanssa leskeksi jääneen rovastin perheeseen lastenhoitajaksi. Pitkän suruajan jälkeen Masing otti Caran vaimokseen. Elämä Äksissä oli suhteellisen tylsää ja yksitoikkoista, kunnes pitkänhuiskea, matkasauvaansa nojaava sinisilmäinen nuorukainen astuu pappilan ovesta sisään. Caran ja Kristjanin katseet kohtaavat ja heidän välilleen syttyy tunne, jota molemmat kavahtavat. Tämän jännitteen varaan Kross taidokkaasti rakentaa teoksen dynamiikan. Teos rakentuu 12 monologista, joissa päähenkilöt vuorottelevat.
Kulttuurielämää provinssissa
Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat mullistivat maailmaa perusteellisesti, mutta eipä se juurikaan näkynyt Venäjän imperiumin Itämeren maakuntien Liivinmaan provinssissa 1820-luvulla. Kansanvalistaja Masingin suurimmat ongelmat ovat venäläisten sensuuriviranomaisten ahdasmielisyys ja baltiansaksalaisen aatelin virolaisen maarahvaan vähättely. Pari sataa vuotta aiemmin perustettu Tarton yliopisto oli täysin saksankielinen opinahjo. Luonnontieteet kukoistivat, mutta humanismi oli saksalaista ja kaikenlainen ylioppilaspolitiikka oli tietysti kielletty. Venäläiset virkamiehet pyrkivät kaikin keinoin estämään ranskalaisten valistusaatteiden leviämisen Venäjälle.
Silti hiukan jäi tilaa Viron kansallisen kulttuurin edistämiseen ja siinä työssä Otto Wilhelm Masing oli varsinainen pioneeri. Taivaankiven yhdessä monologissa Masing tuumailee, että hän on kirjoittanut viroksi tuhansia arkkeja, ja kuin tyhjästä hänen eteensä ilmestyy Peterson, joka on kirjoittanut 20 runoa ja on siten valmis nostamaan viron kielen taivaisiin. ”Mutta kohtuullisuutta sinussa ei ole todella nimeksikään”, arvioi rovasti Masing itsekseen.
Peterson oli äkkipikainen nuorukainen, joka myös Taivaankiven yhden päivän romaanissa häipyy kesken kaiken krouviin ryyppäämään olutta ja muutenkin tulee ja menee omien päähänpistojensa mukaan pappilan aikatauluista piittaamatta. Masing tarjoutuu Petersonin mesenaatiksi, mutta kunnon yhteisymmärrystä miesten välille ei synny. Jo tuberkuloosin merkitsemä nuori virolaisen kulttuurin tähdenlento katoaa pappilasta omia aikojaan.
Tuskainen Cara jää yksin aprikoimaan, mitä oikein tapahtui ja ennen kaikkea mitä olisi voinut tapahtua.
Isänmaa, äidinkieli
Kross siirtyi 1970-luvulla runoudesta proosaan. Mestarin kuuluisimmat teokset ovat 1970-luvulla kirjoitettu Uppiniskaisuuden kronikka (viroksi Kolme katku vahel) ja Keisarin hullu (1978). Näihin verrattuna Taivaankivessä on välityön makua. Juhani Salokannel löytää Taivaankivelle läheisen vertailukohteen novellista Isän tuolissa. Se ilmestyi kokoelmassa Kleion silmän alla vuonna 1972. Isän tuolissa käy läpi virolaisen poliitikon ja lehtimiehen J.V. Jannsenin lahjontatapausta 1870-luvulta. Kertomus esitetään Jannsenin pojan Eugenin sisäisenä puolustuspuheena. Jannsenin tytär oli isänmaallinen runoilija Koidula.
Myös Jannsen pohti ankarasti, pitäisikö hänen pysyä virolaisena vai muuttua saksalaiseksi. Tämä oli koko orastavan virolaisen sivistyneistön peruskysymys 1800-luvulla.
Jaan Kross on historiallisissa romaaneissaan ja novelleissaan käsitellyt virolaisen sivistyneistön ongelmia aikojen saatossa. Saksan ja Venäjän väliin ahdistettuna virolainen maarahvas joka tapauksessa säilytti uskon parempaan tulevaisuuteen. Äidinkielellä oli tuossa kamppailussa ratkaiseva rooli.
Petersonin perintö
 |
| Kristjan Jaak Peterson (1801-1822) -muistomerkki Tarton Toomemäellä. Tekijät olivat J. Soans ja A. Murdmaa. Patsas valmistui 1983. |
Lopuksi ote Jaan Krossin puheesta vuodelta 1991:
”Eikö siis tämän maan kieli
voisi laulun tulessa
taivaisiin kohotessaan
etsiä itselleen ikuisuutta?!
”Löysimme nämä (Kristjan Jaak Petersonin) rivit lähes sata vuotta sen jälkeen, kun ne oli kirjoitettu. Mutta ne ovat aina olleet todistus omasta ajastaan meille, jotka olemme etsineet niihin vastausta. Sillä kysymysmerkin rinnalla on myös huutomerkki. Kysymysmerkin rinnalla on myös vastaus: Voiko siis tämän maan kieli…? Voi! Ja pitää!Ikuisuuden löytäminen on Kohtalon asia, Johdatuksen asia, Jumalan asia. Ikuisuuden etsiminen – omalle kielelleen ja itselleen- on ihmisen asia. Ihmisen oikeus. Ihmisen työ. Aina ja joka puolella.”
Lähde:
Jaan Kross, Kõne Castréni seltsis, Espoos, 11.aug. 1991. Teoksessa: Vahelugemised VI (1995). (käännös HP)
Teksti: Harri Päiväsaari
17.3.2020