KLASSIKKO: Herman Melville, Moby Dick. Suomentanut Antero Tiusanen. Otava, Keuruu 2002. 848 sivua.

 

Amerikkalaisen kuvataiteilijan Ellen Gallagherin (s. 1965) maalauksen Bird in Hand (vuodelta 2006) mystinen keskushahmo on kapteeni Ahab, yksi Herman Melvillen (1819-1891) Moby Dickin päähenkilöistä. Maalaus on Tate-gallerian kokoelmissa Lontoossa.

Ellen Gallagher työskenteli 1980-luvulla merentutkimusaluksella merietanoita mikroskoopilla tutkien. Häntä alkoivat kiinnostaa vedenalaiset hiljaiset tarinat ja Cape Verden orjalaivojen synkkä historia. Gallagheria kiehtoi myös Moby Dickin valkoisuus, värittömyys. Kapteeni Ahabin puujalka on tehty valkoisesta valaanluusta.  

Väreillä on Moby Dickin tarinassa tärkeä merkitys. Kaskelotti on valkoinen, mutta sitä jahtaava miehistö on nykytermein rodullistettu. Kveekaritaustainen kapteeni Ahab on mulatti ja laivan kolme perämiestä ovat valkoisia, mutta sen multietninen miehistö on kuin Amerikka pienoiskoossa. Moby Dickin tematiikka sopii muutenkin nykyaikaan: valtamerten tila ilmastonmuutoksen kurimuksessa, lajien kuoleminen sukupuuttoon, länsimaiden harrastama häikäilemätön imperialismi, kolonialismi ja orjakauppa, miesten välinen rakkaus ja seksi, modernin ihmisen eksistentiaalinen kriisi jne. Ei ihme, että niin Barack Obama kuin Bob Dylan ovat ilmoittaneet Moby Dickin olevan heidän lempilukemistaan.

 

Meren vetovoima

Kirjan kertoja on levoton nuori mies nimeltä Ismael. Melville pestautui itsekin nuorena kauppalaivalle nähtävästi samoista syistä kuin Ismael:

”Sano minua Ismaeliksi. Joitakin vuosia sitten -väliäkö sillä montako tarkalleen- kun kukkarossani oli rahaa vain vähän, jos sitäkään, eikä maissa ollut tarjolla mitään erityisen kiinnostavaa, ajattelin lähteä pienelle purjehdukselle katsellakseni maapallon vetistä osaa. Niin minulla on tapana tehdä karkottaakseni kyllästyneisyyden ja tyynnytelläkseni verenkiertoa.” Ismael toteaa seuraavaksi, että siirtyminen opettajasta merimieheksi on vaatinut ”aimo annoksen Senecan ja stoalaisten luonteenlaatua”. Tärkein vaikutin oli kaikennielevä ajatus itse suuresta valaasta. Moinen uhkaava ja salaperäinen hirviö herätti uteliaisuuteni”, Ismael tunnustaa.

Hirsipuuhun ja merelle kelpaavat kaikki, kuuluu ikivanha sanonta. Ismael ja hänen majatalossa tapaamansa tatuoitu villi harppuunamies Queequeg ottavat pestin Pequodille.  Näin alkaa huima seikkailu neljällä valtamerellä. Reissun on tarkoitus kestää peräti kolme vuotta. Alus ei edes aio pistäytyä välillä satamassa, vaan vettä ja kuivamuonaa on varattu koko pitkän pyyntimatkan ajaksi. Ankkuri nostetaan jouluna joskus 1840-luvulla Nantucketissa, Yhdysvaltain valaanpyynnin keskuksessa. Valaista saatiin spermaseettiöljyä mm. öljylamppuihin ja harmaata ambraa esim. kosmetiikan valmistukseen. Myös valaan luut ja hampaat olivat arvokkaita. Tosin elinkeinona valaanpyynti alkoi jo hiipua Moby Dickin ilmestymisen aikoihin 1851.

Melville oli nuorena viettänyt viisi vuotta merimiehenä ja valaanpyytäjänä. Moby Dick on suorastaan ensyklopedistinen teos valaanpyyntitieteestä. Kirjan 135 luvusta karkeasti kolmasosa käsittelee meribiologiaa ja valastiedettä. Melville kuvaa realistisesti laivatoverien kamppailua luonnonvoimia vastaan. Saalista käsiteltäessä veri roiskuu. Hait vaanivat Pequodin vanavedessä. Moby Dick on jopa journalistisen tarkka kuvaus 1800-luvun merimiesten elämästä valaanpyyntialuksella. Maailma on niin maskuliininen kun vain voi olla; naiset ovat vain merikarhujen koti-ikävän kohteita. Esikuvana traagisille tapahtumille oli valaanpyyntialus Essexin kuohuttava uppoaminen 1821 Tyynellä merellä.

Kohtalokas pakkomielle

Pintatasolla Moby Dick on tarina kapteeni Ahabin pakkomielteisestä albiinovalaan saalistamisesta. Aavemaisen valkea Moby Dick on aiemmin vienyt Ahabilta toisen jalan eikä kapteenin sielu pääse lepoon ennen kuin hän on kostanut leviatanille menetyksensä. ”Lopulta hän yhdisti valaaseen paitsi kaikki ruumiinvaivansa, myös kaikki henkisten ja hengellisten häiriöittensä syyt. Monomaanisesti hän näki Valkoisen valaan uivan edessään kaikkien vihamielisten voimien ruumiillistumana.” Ahab on toksisessa vihassaan kuin tarun Faust, joka oli valmis myymään paholaiselle oman sielunsa vastineeksi kaikesta maallisesta tiedosta. Toinen esimerkki olisi antiikin Kreikasta tuttu jumalallinen, ankara kosto, nemesis, joka seuraa ihmisen ylimielisyydestä (hybris).

Ahabin fanaattisuus vaarantaa lopulta koko miehistön hengen. Merimiehet alkavat ymmärtää olevansa hourupään armoilla, mutta eivät tohdi vastustaa tyrannimaista kippariaan. Kirjan toiminnallinen juoni rakentuu kaksintaistelun kapteeni Ahab vastaan valkoinen valas Moby Dick varaan. Riippuu näkökulmasta, kumpi on hyvä ja kumpi on paha. Teksti antaa mahdollisuuden molempiin tulkintoihin.

Ahabin mielipuolinen yritys synnyttää kapinahenkeä laivalla. Pequodin ensimmäinen perämies Starbuck asettuu Ahabia vastaan, mutta Ahab on koston riivaama.

Joka kerta, kun Pequodia vastaan purjehtii toinen laiva, Ahab tivaa välittömästi:

»Oletko nähnyt valkoista valasta?»

Englantilaisen Samuel Enderbyn joviaali kapteeni Boomer, jolta Moby Dick oli napannut käden, heittää vastakysymyksen: ”En halunnut edes yrittää (kohdata kaskelottia uudelleen) – eikö yksi jäsen riitä? Mitä tekisin jos menettäisin toisenkin käden? Ja se Moby Dick taitaa purra harvoin ja niellä yhtenään.”

Valas vetää Ahabia puoleensa kuin magneetti. Lopulta he löytävät Moby Dickin tuolloin vielä suljetun Japanin liepeiltä, ja lähtevät ajamaan sitä takaa. Miehet kamppailevat hirviötä vastaan kolme päivää, ja iskevät siihen useita harppuunoita. Kolmantena päivänä piinattu valas pirstoo veneet ja syöksyy kohti laivaa rikkoen sen kyljen. Ahab ymmärtää kohtalonsa koittaneen:

”Sinua kohti minä vyöryn, sinä kaiken tuhoava, mutta mitään voittamaton valas, viimeiseen hetkeen asti minä kamppailen kanssasi, helvetin keskeltä minä isken sinuun, vihan vimmassa sylkäisen viimeisen henkäykseni sinun päällesi. Upotkaa kaikki ruumisarkut ja ruumisvaunut yhteen lammikkoon! Ja koska en voi saada arkkua enkä vaunuja itselleni, anna minun sitten hajota hinauksessa kappaleiksi kun yhä ajan sinua takaa, sidottuna sinuun, sinä kirottu valas! Sillä tavalla minä annan keihään kirvota kädestäni!”, Ahab julistaa viime sanoikseen.

Huutonsa jälkeen Ahab heittää viimeisen harppuunan valaaseen, mutta takertuu itse juoksevaan harppuunaköyteen paiskautuen veneestä syvyyksiin. Pyörre hukuttaa kaikki miehet, lukuun ottamatta Ismaelia, joka pelastuu puisen ruumisarkun ponnahtaessa pintaan Pequodin upotessa. Kertomuksen alusta asti läsnä olleet pahaenteiset profetiat toteutuivat. Pequod veti mukaansa hornankuiluun koko 30-henkisen miehistönsä ja kaskelotti ui haavoittuneena vapauteen.

 

Turhuuksien turhuus

Kirjassa on toinenkin saalistuksen kohde: melankolinen Ismael -Melvillen omakuva- haluaa selvittää, mikä on ihmisen elämän tarkoitus ja tehtävä. Ahab jahtaa valasta, Ismael oman elämänsä merkitystä. Ismail on sivistynyt mies. Hän tuntee antiikin mytologian, kulttuurihistorian, Shakespearen ja Raamatun. Joonan tarinaa siteerataan jo ennen matkan alkua Isä Mapplen saarnassa. Herran tiet ovat tutkimattomat eikä kukaan voi mitään kohtalolleen.

Inhimillisellä tiedolla on rajansa. Merenalainen luonto säilyttää arvoituksensa.

”Vaikka minä kuinka ruotisin valasta, en siis pääse pintaa syvemmälle. En tunne valasta enkä tule koskaan tuntemaankaan”, Ismael kirjoittaa.

Herman Melvillen kuollessa hänen tuotantonsa oli lähes unohdettu. Nousu amerikkalaisten kertojien eturiviin alkoi 1920-luvulla, jolloin esimerkiksi D.H.Lawrence kirjoitti ylistävän esseen Moby Dickin futurismista. Melville pääsi vihdoin psykologisen realismin uranuurtajan Nathanael Hawthornen (1804-1894) rinnalle. Melville omisti Moby Dickin ihailemalleen Hawthornelle.

Moby Dick on väkevä lukukokemus, joka jää jotenkin levottomasti kytemään mieleen. Melville kuljettaa tarinaa taidokkaasti ja kirjan 135 luvusta jokainen on pituudeltaan optimaalinen. Lisäksi teoksessa on useita symbolis-allegorisia tasoja. ”Tuolla se puhaltaa! Tuolla se puhaltaa! Kyttyrä on kuin luminen kukkula! Se on Moby Dick!”

 

Teksti: Harri Päiväsaari

9.2.2021

 

 

moobydick | Sisyfoksen tilityksiä